Mainos

Lohja Ruduksen betoniasemalla Porissa paloi

Palo oli todennäköisesti lähtenyt kytemään hitsauskipinästä. Aineelliset vahingot ovat satoja tuhansia euroja.

Tulipalo vahingoitti Lohja Ruduksen betoniasemaa Porin Ulasoorissa viime yönä. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Tuli riehui noin 20-30 metriä korkean tornin yläosassa, mutta se ei päässyt leviämään tornin yhteydessä sijaitseviin toimistotiloihin.

Palon aiheuttamat aineelliset vahingot lasketaan muutamissa sadoissa tuhansissa euroissa, sanoo Lohja Ruduksen aluejohtaja Lasse Santala.

Betonin tuotanto siirrettiin Porista Harjavaltaan jo varhain aamulla. Harjavallan tehtaalle on siirretty myös kuljetuskalustoa, joten betonin tuotantoon katkosta ei Santalan mukaan tule.

Porin betoniasemalla aloitettiin korjaustyöt viime viikolla. Palo on todennäköisesti alkanut kytemään jääneestä hitsauskipinästä. Hitsaus lopetettiin eilen illansuussa.

Korjaustöiden takia asema olisi joka tapauksessa jouduttu jossain vaiheessa sulkemaan, kertoo Santala. Hän arvioi, että palon takia asema on pois käytöstä noin kaksi kuukautta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.