Mainos

Loma-aika sulkee nuorisoasemia: Näin alaikäinen saa apua päihdeongelmaan

Kun alaikäisen päihteidenkäyttö huolestuttaa, A-klinikan nuorisoasemat auttavat. Loma-aikaan apua voi kuitenkin olla vaikea saada.

Johtava asiantuntija Kim Kannussaari Ehkäisevä päidetyö EHYT ry:stä tietää, että alaikäisten kynnys puhua päihdeongelmistaan omille vanhemmilleen on korkea.

– Jos vanhemmille puhuminen tuntuu vaikealta, mukaan voi ottaa vaikka kaverinsa. Avoin keskustelu, myös aikuisten puolelta, on tärkeää, Kannussaari sanoo.

Mikäli suhde omiin vanhempiin ei ole kunnossa, nuoren kannattaa puhua ongelmistaan esimerkiksi hyvälle ystävälle tai luottoaikuiselle. Lain mukaan alaikäisen päihdeongelmia ratkotaan kuitenkin yhdessä huoltajan ja lapsen kesken.

Kesäaikaan nuorelle apua saa päihdeongelmiin erikoistuneilta nuorisoasemilta tai terveyskeskuksista. A-klinikan nuorisoasemia on kolmella paikkakunnalla; Turussa, Tampereella ja Espoossa. Heinäkuussa niiden ovet pysyvät kuitenkin suljettuina lähes koko kuun.

–  Laki edellyttää, että hoitoon pääsee yhtä lailla paikkakunnasta riippumatta. Käytännössä jo välimatkat aiheuttavat sen, että vastaanotolle ei pääse yhtä sujuvasti kaikkialla, Kannussaari sanoo. 

Selviämisyksikköön missä kunnossa tahansa

Jos nuori ei pysty lopettamaan päihteidenkäyttöään, myös katkaisuhoito voi tulla tarpeeseen.

– Selviämisyksikköön voi tulla missä kunnossa vain. Sieltä ohjaamme suoraan katkaisuhoitoon, joka on viiden päivän akuuttihoitoa, Itä-Suomen palvelualueen yksikköjohtaja Antti Immonen kertoo.

Immonen myöntää, että loma-aikana Itä-Suomen palvelualueella henkilökunnasta voi olla pulaa.  

–  Kesäaikana saattaa joutua soittamaan useampaankin paikkaan. A-klinikat tai terveyskeskukset tuntevat kuitenkin paikalliset verkostot ja osaavat ohjata oikeaan osoitteeseen, Immonen sanoo.

Kannabiksen poltto on yleistynyt

Espoossa katupartiointia nuorten parissa tekevän Palveluoperaatio Saappaan vastaava ja Leppävaaran seurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja Meri Saloilan mielestä valitettavan moni nuori kokee, että juhlintaan kuuluvat päihteet. Nuorten parissa poltellaan nykyään myös kannabista.

–  Uusi asia on, että sitä ei enää yritetä peitellä, Saloila sanoo.

Alaikäisen päihteidenkäyttöön tulisi aina reagoida. Mitä aikaisemmin ongelmiin puututaan, sitä helpommin niitä voidaan hoitaa.

– Nuoren päihdeongelmaisen hoito on pitkä prosessi. Olemme luopuneet putkimaisesta ajattelusta. Nykyään nuorelle tehdään hoitosuunnitelma isommalla porukalla esimerkiksi terveydenhoitajan, opettajan ja vanhempien avustuksella, Immonen kertoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.