Mainos

Lomautusten määrä kiihtyy kohti joulua

Lomautusten määrä kiihtyy kohti joulua. Kuva: Lehtikuva

Moni yritys haluaa lomautuksia joulun pyhille, koska palkkakaustannuksissa saadaan silloin suurempi säästö. Lomautettuja tai lomautettavia arvioidaan olevan yhteensä jo yli 40 000, ja määrä kasvaa päivittäin.

Esimerkiksi Nokian renkaat lomauttaa koko väkensä ensi sunnuntaista alkaen kolmeksi viikoksi.

- Tämä oli aika ikävä joululahja. Odotettiin pehmeää, mutta saatiin kova paketti, toteaa työntekijöiden pääluottamusmies Petri Sorvali.

Yritysten kannalta joulu on hyvä lomautusajankohta, koska palkkakustannuksissa säästetään silloin moninkertainen määrä. Työntekijälle kauppa ei kuitenkaan ole kannattava. Pahimmillaan joulun ajan lomautus voi tietää lompakkoon isoakin lovea.

- Joulun kieppeillä tulee ainoastaan neljä työpäivää ja arkipyhistä ei makseta, eikä niitä katsota työssäolopäivien veroisiksi päiviksi. Jos joulun ja loppiaisen välissä lomautetaan, niin käytännössä ei saa minkäänlaista korvausta, sanoo teollisuussektorin johtaja Markku Palokangas Toimihenkilöunionista.

Paniikkitilanteessa jotkut yritykset ovat yrittäneet sopia lyhyemmistä lomautusilmoitusajoista, jotta väki saataisiin jouluksi pihalle. Suurten lomautusten lisäksi alihankintaketjuissa on paljon pienempiä lomautuksia, jotka eivät yleensä yllä julkisuuteen.

Toimihenkilöunionin mukaan monet lomautusneuvottelut ovat myös muuttumassa irtisanomisneuvotteluiksi.

- Sanotaan, että tuhannesta ihmisestä per päivä tulee tällä hetkellä yt-neuvotteluilmoituksia. Nyt jo näyttää, että niillä, jotka on alun perin lomautettu, neuvottelut muuttuvat irtisanomisneuvotteluiksi. Vastaavasti viime päivinä on alkanut tulla aika paljon konkurssi-ilmoituksia, Palokangas toteaa.

Nokialla taistelumieliala on kuitenkin tallella.

- Työntekijöiden kesken henki on erinomaisen hyvä - yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, Petri Sorvali kertoo.

Lue myös:

(17.12.2008)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.