Mainos

Loppu häämöttää Raahen öljyntorjunnassa

Öljyntorjuntatyöt  Raahessa jatkuvat ainakin ylihuomiseen asti, jolloin selviää jatkuuko puhdistus edelleen.

Raskasta polttoöljyä valui runsas viikko sitten Rautaruukin tehtaalta mereen.  Alun perin öljyä levisi ainakin viiden saaren alueelle Raahen edustalla. Osa saarten rannoista saatiin puhtaaksi alkuviikosta, mutta vielä ei ole varmaa, onko niille ajautunut lisää öljyä.

Puhdistustöissä on viime maanantaista asti ollut päivittäin 20-40 luonnonsuojelujärjestö WWF:n vapaaehtoisia.  

Luonnonsuojelujärjestö WWF:n suojeluasiantuntija Tanja Pirisen mukaan öljyntorjujat puhdistavat parhaillaan Raahen edustalla Vesimatalan kivikkoista luotoa. 

– Kivien putsaaminen on todella hidasta hommaa. Käytämme imetysmattoa kivien hankaamisessa. Olemme myös koettaneet mäntysuopaa ja rypsiöljyä puhdistamisessa. Näyttää siltä, että rypsiöljy toimii siinä hyvin. Sitten nyrkin kokoisia kiviä on kerätty talteen, jotta niitä pestään sitten myöhemmin pelastuslaitoksen toimesta painepesurilla. Jos emme tekisi niin, me olisimme täällä vielä viikkojenkin päästä puhdistustöissä, Pirinen sanoo MTV Uutisille. 

Saarilta on löydetty viikon aikana myös kymmeniä öljyn tahrimia lintuja.  

- Eilen me löysimme täältä kaksi tahriintunutta lokinpoikasta. Toinen niistä jouduttiin lopettamaan, toinen pestiin. Näytti siltä, että poikanen selvisi, sillä illalla se lähti reippaasti uimaan, Pirinen kertoo. 

Raskasta polttoöljyä valui viikko sitten perjantaina Rautaruukin tehtaalta noin 12 tonnia, josta mereen karkasi 3-5 tonnia. Puhdistustoimintaa viidellä saarella johtaa Jokilaaksojen pelastuslaitos. Pelastuslaitos organisoi, kuljettaa ja varustaa vapaaehtoisia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.