Mainos

Loppuviikko talvinen Lapissa, etelään ajoittain lisää sateita

Sää on loppuviikolla Etelä- ja Keski-Suomessa syksyisen leutoa ja sateita tulee ajoittain. Lapissa sen sijaan kylmenee selvästi. Sateet muuttuvat siellä osittain lumisiksi jo huomenna.

Yön ja aamun myräkän jäljiltä länsituuli on vielä tänään puuskissa myrskyisää Suomenlahdella ja rannikoillakin puuskissa kovaa. Illan aikana kovimmat tuulet ovat Suomenlahden itäosissa. Viime yön ja tämän aamun aikana keskituulet puhalsivat Suomen merialueilla kovimmillaan noin 20 metriä sekunnissa, puuskissa 24-25 metriä sekunnissa.

Sateita saadaan tänään erityisesti Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Länsi-Lapissa. Myös etelässä tulee paikoin sadekuuroja.

Ensi yön aikana Lapin sateet muuttuvat paikoin lumisiksi.

– Pohjois-Lapissa kannattaa keskiviikkoaamuna varautua huonoon ajokeliin. Yöllä ja aamulla etelärannikolla voi puolestaan tulla sadekuuroja, ennustaa MTV3:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Keskiviikkona iltapäivällä sää muuttuu monin paikoin aurinkoiseksi Etelä- ja Länsi-Suomessa. Samalla tuuli heikkenee. Lämpötilat pysyttelevät etelässä lähellä kymmentä astetta. Lapissa kuitenkin jäädään jo lähelle nollaa.

Lappiin 15 asteen yöpakkasia

Torstaiyönä Lapin selkeillä alueilla pakkanen voi kiristyä 15 asteeseen ja pakkasta voi olla myös maan keskiosassa.

– Torstaina Lapin selkeillä alueilla pysytään pakkasella päivälläkin. Pilvisyys lisääntyy maan etelä- ja keskiosassa ja lounais- ja länsirannikolle leviää jo uusi sadealue. Samalla lounaistuulet hieman voimistuvat, sanoo Markus Mäntykannas.

Tämän hetken ennusteen mukaan marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna sateita on liikkeellä Etelä-Suomen yli kohti itää, pohjoisempana sää pysyy poutaisena. Etelä- ja Keski-Suomessa lämpötila on yhä selvästi nollan yläpuolella, Lapissa jäädään päivisinkin pakkasen puolelle. Selkeillä alueilla pakkanen voi öisin kiristyä Lapissa 15-20 asteeseen. Etelään yöpakkasia ei ole tiedossa.

Viikon vaihtuessa Suomea saattaa lähestyä uusi voimakas matalapaine.

– Vielä on vaikea sanoa, kuinka voimakkaita sateita ja tuulia on odotettavissa, sillä matalapaine on vasta perjantaina syntymässä Brittein saarten luoteispuolella, mutta myräkkä on mahdollinen, toteaa Markus Mäntykannas.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV3:n sääsivustolla.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.