Mainos

Loppuviikosta vesisateita Lappia myöten

Ajokeli on aamulla huono, koska talvimyräkkä ylittää eteläistä Suomea. Tuulet heikkenevät päivän mittaan ja sateetkin väistyvät.

– Sateita tulee maan myös itäosassa, sinne on väistynyt valtaosa sateista. Toinen sadenauha seuraa perässä Pohjanmaan suunnalla. Sateita saadaan sekä lumena että vetenä. Tuuli on vähitellen heikkenemässä. Puuskissa tuuli riepottelee edelleen. Iltapäiväksi tuuli tuo länteen kirkkaampaa ilmaa. Tosin idemmäksi mentäessä sää on pilvipoutaista ja pakkasta on hieman, MTV3:n meteorologi Liisa Rintamäki sanoo.

Pohjoisessa on selkeitä alueita, ja siellä yön jäljiltä voi olla päivälläkin pakkasta kymmenen astetta. Ensi yö on koko maassa kylmä. Huomenna meille saapuu lauhaa, kosteaa ilmaa.

– Vaikka huominen on sateeton, niin vettä saadaan loppuviikosta aina pohjoisinta Suomea myöten.

(MTV3 - Foreca)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.