Mainos

Lopullinen sinetti: UPM:n Myllykoski suljetaan

Myllykosken tehdas suljetaan tämän vuoden lopussa. Asia varmistui lopullisesti yt-neuvotteluiden päätyttyä.

Myllykoskella työskentelee vajaat 400 ihmistä. Kouvolassa sijaitseva Myllykosken tehdas on perustettu vuonna 1892.

Myllykoski siirtyi UPM:n omistukseen Björnebergien suvulta viime vuoden lopulla.

Myllykosken kalliit tehdasinvestoinnit Saksaan velkaannuttivat yhtiön ja edellisen finanssikriisin jälkeen se ei päässyt jaloilleen. UPM maksoi yhtiöstä 900 miljoonaa euroa. Myllykoski omisti seitsemän paperitehdasta Saksassa, Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Yt-neuvottelut päättyivät tänään.

- Myllykosken tehtaan toiminta on ollut tappiollista jo usean vuoden ajan monista tehostamistoimista huolimatta. Tehtaan kustannuskilpailukyky on heikko. Raaka-aineiden ja energian korkeat hinnat ovat nostaneet kustannuksia edelleen ja heikentäneet tehtaan mahdollisuuksia kannattavaan toimintaan pysyvästi, sanoo UPM:n paperiliiketoiminnan johtaja Jyrki Ovaska.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.