Mainos

Lordi piti ensimmäisen tiedotustilaisuuden kotimaassa

Lordi toivoi ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaaan suomalaiselle medialle, että bändin jäsenet saisivat rauhaa myös yksityiselämälle.

Euroviisuvoittaja Lordi on palannut arkeen. Ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa suomalaiselle medialle kävi selväksi, että levy-yhtiön luoma tiukka julkisuuslinja jatkuu. Yhtye ei suostu näyttäytymään ilman maskeja. Haastatteluja annetaan pääasiassa englanniksi - suomeksi vain selin kameraan.

- Maskihahmot ovat tämän yhtyeen kulmakivi. Nämä hahmot antoivat Suomelle euroviisuvoiton, joten pyydämme, ettei Suomessa lähdettäisi tuhoamaan meidän jutun yhtä keskeistä piirrettä. Ketä kiinnostaa Clark Kent, jos voi tavata aina tarvittaessa Teräsmiehen, Lordi vertasi.

Lordi muistuttaa, että hänen yhtyeensä on tehnyt 14 vuoden työn nyt tulleen menestyksen eteen. Niistä 12 vuotta bändi on käyttänyt maskeja. Nyt tuli kunniaa, mutta vielä riittää tavoitteita: tulevaisuudessa Lordi haaveilee yhtyeensä noususta "Ville Valo -lompakkopaksuuksiin".

Lordi -yhtyeen keulakuva Mr. Lordi toivoo, että yhtyeen menestys toi rocksävyt pysyvämminkin euroviisuihin. Lordin mielestä moni toimiva euroviisusävellys pilataan liian kevyellä sovituksella ja tuotannolla.

- Tänä vuonnakin viisuissa oli monta hyvää sävellystä. Hyvät biisit kuten Turkin kisakappale Superstar oli tehty väärällä tuotantotavalla. Nuo biisit kuulostaisivat paljon paremmilta ja tuoreemmilta rockimpina, Helsingissä maanantaina lehdistötilaisuuden pitänyt Lordi korosti.

Viisuvoitto näyttäisi merkitsevän Lordille hyvää myös levymyynnissä. Euroopassa 18 maata on euroviisujen jälkeen sitoutunut julkaisemaan Lordin tuoreimman albumin, ja Suomessakin pitkäsoitosta otetaan oitis 20000 kappaleen lisäpainos. Yhtyeen webbisivuilla on käynyt viisuvoiton jälkeen jo puoli miljoonaa ihmistä - eivätkä kaikki halukaat varmastikaan ole edes päässeet läpi sivustolle.

- Meidän keikkakalenterimme oli myyty pitkälle eteenpäin jo ennen viisujakin. Mutta jos tämä tuo lisää töitä, se käy. Sitten voisi pysyä tupakoissa, lupsakasti sekä suomen että englannin kielillä kysymyksiin vastaillut Lordi tuumasi.

Missä ensi vuoden euroviisut?

Lordin voitto toi Suomelle myös oikeuden järjestää ensi vuoden Eurovision laulukilpailu.

- Suomella on nyt kuukausi aikaa päättää, pidetäänkö vuoden 2007 euroviisut Suomessa. Ensi vuonna mukana on 40 maata, kertoi Kjell Ekholm, joka on Suomen edustaja euroviisujen johtoryhmässä.

Hänen mukaansa Suomesta olisi löydyttävä kisoille areena, johon mahtuu 10 000-14000 ihmistä. Lisäksi areenan kattoon olisi kyettävä ripustamaan 80 tonnin painosta rekvisiittaa.

- Tuo rajaa jo pois monta areenaa.

Euroviisujen budjetti on ollut viime vuosina 10-14 miljoonaa euroa.

Jos ja kun mittelö päätetään järjestää meillä, myös Lordilla itsellään oli mielipide kilpailun pitopaikasta.

- Kun nyt näin paikan päällä, miten paljon porukkaa ja tilaa viisujen järjestäminen vaatii, tuntuu siltä että Helsingin Areena ja Messukeskus eivät ehkä yhdessäkään olisi tarpeeksi. Henkisenä lappilaisena olisin Rovaniemen kannalla, mutta siellä eivät ehkä tilat riittäisi.

Tuo lienee tulkittavissa niin, että sopivat tilat löytyvät vain pääkaupungista.

Ylen Jungner: Euroviisuja haluavien kannattaa aloittaa lobbaus

Ensi vuoden Euroviisujen pitopaikka saattaa ratketa jo ensi viikolla. Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin mukaan mitään suosikkilistaa ei ole, joten nyt jos koskaan kannattaa kaikkien halukkaiden aloittaa ankara lobbaus parhaan mahdollisen paikan löytämiseksi.

- Selvää on, että ensimmäisenä tulee mieleen Helsinki ja toisena Turku, koska näistä löytyvät isot jäähallit. Myös Rovaniemi on ollut yhteydessä, ja muita kaupunkeja odotellaan. Nämä kaupungit ovat siis olleet aktiivisesti yhteydessä, mutta eivät nämä mitään ennakkosuosikkeja ole, Jungner painotti iltapäivällä.

Kilpailujen rahoituksesta Jungner sanoi keskustelleensa tänään pääministeri Matti Vanhasen kanssa. Nyt valtio odottaa Yleisradiolta viisujen budjettiesitystä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.