Mainos

Loton potti kahtia – juhlat Janakkalassa ja Siilinjärvellä

Loton tämän illan kierroksella tarjolla ollut 2,5 miljoonan euron potti jakautui kahdelle täysosumalle.

Toinen peleistä oli pelattu R-kioski Turengissa Janakkalassa ja toinen voittokuponki jätettiin Siilinjärven ABC:lle.

Kumpikin täysosuman riviinsä saanut pelaaja voitti noin 1,25 miljoonaa euroa.

6+1-tuloksia löytyi tällä viikolla viisi kappaletta. Voittosumma on reilut 60 000 euroa.

Lauantai-Jokerista ei löytynyt yhtään täysosumaa, mutta yksi pelaaja sai riviinsä 6 oikein -tuloksen. Hän voittaa tuloksellaan 20 000 euroa.

Loton oikea rivi tällä kierroksella on 14, 20, 21, 25, 26, 31, 32 ja lisänumerot 9 ja 36. Tuplausnumeroksi arvottiin 17.

Ensi kierroksella Loton täysosumille on tarjolla 1,3 miljoonaa euroa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.