Mainos

Lotossa todellinen supervuosi - jaossa jälleen ennätyspotti

Lotossa jaettavissa poteissa on rikottu tänä vuonna jatkuvasti ennätyksiä. Itse asiassa Veikkauksen historian neljä suurinta yhdelle ihmiselle mennyttä lottopottia on jaettu nimenomaan tänä vuonna. Luku saattaa kasvaa ensi lauantaina, kun jaossa on jälleen uusi ennätyspotti.

Yhdelle voittajalle jaettujen Top 4 -listan joukkoon kuuluu Suomen historian tähän mennessä suurin lottopottiennätys, 7,2 miljoonaa euroa. Voittoa juhlittiin Kalajoella tämän vuoden kierroksella 38. Kaikkiaan suomalaiset lottosivat tuolloin 19,2 miljoonan euron edestä.

Kierroksella neljä tammikuussa kotkalaislottoaja kuittasi tasan seitsemän miljoonaa euroa ja kierroksilla 16 ja 45 potit nousivat kuuteen miljoonaan euroon.

Veikkauksen tiedottaja Henni Heiskanen kertoo, että lottopottien muhkeiden summien taustalla on Veikkauksen 70-vuotinen taival.

- Olemme syntymäpäivien kunniaksi halunneet tarjota lottokansalle korotettua pottia, sanoo Heiskanen.

Uutta ennätysvoittoa lottokansa pääsee jälleen tavoittelemaan ensi lauantaina. Tuolloin jaossa on 7,3 miljoonaa euroa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.