Mainos

Lotto ongelmista pienin - netti lisännyt peliongelmaisten määrää

Lotossa oli monta viikkoa peräkkäin tarjolla ennätysjättipotti. Se innosti ihmisiä pelaamaan niin, että viime lauantaina päättyneen kierroksen liikevaihto oli Veikkauksen historian suurin.

Ylivoimaisesti suurin osa hävisi lottoon laittamat rahansa. Toiset tavoittelevat miljoonia joka viikko, eivätkä saavuta niitä koskaan. Voiko lotosta kehittyä ongelma?

Espoon A-klinikan aluejohtaja ja peliriippuvuusasioista vastaava Kirsti Aalto kertoo, että pelkästään lotosta tuskin kehittyy peliongelmaa. Lotto on peliongelmaisten pienimpiä harmeja.

– Jos ihmiselle peliongelma tulee, niin kyllä se tulee kolikkoautomaateista tai nettiuhkapeleistä. Ohessa voi toki olla myös ongelmallisen paljon lottoamista.

– Ainakaan minulle ei ole tullut vastaan sellaista ihmistä, joka olisi hakeutunut hoitoon pelkästään loton takia.

Lotosta on ylipäätään vaikea kehittyä samanlaista peliongelmaa kuin vaikka raha-automaateista.

– Kolikkoautomaateissa näkö- ja kuuloärsykkeet vaikuttavat voimakkaasti ja laukaisevat pelaamisen himon. Lottoaminen on erilaista, hidastempoisempaa, eikä siinä ole samanlaisia ärsykevaikutuksia kuin muissa peleissä.

– Moniin peleihin on rakennettu sisään mekanismi, jossa ihmisen annetaan välillä voittaa ja tästä voittamisesta jää koukkuun.

– Lotossa koukuttavat lähinnä suuret päävoitot, mutta se on hyvin erilainen koukku kuin kolikkoautomaattien ärsykkeet.

Netin rahapelit uusi ongelmapelaamisen muoto

Nettirahapelit ovat nopeasti kasvattaneet suosiotaan. Samalla on kasvanut myös näistä johtuvien ongelmien määrä.

– Nykyisin ja tulevaisuudessa varmasti eniten ongelmia aiheuttaa nettipeliriippuvuus, pelataan pokeria ja rahapelejä netissä. Niissä käytettävä virtuaaliraha on todella petollista. Siirretään tilille rahaa, jota ei näe ja koe välttämättä oikeaksi rahaksi.

Virtuaaliraha saa ihmiset käyttämään helpommin suurempia summia, ja suuret summat myös katoavat nopeammin kuin tosimaailman peleissä.

– Netin ongelmatapauksissa on kyse tuhansista euroista, kun kolikkoautomaateilla puhutaan sadoista euroista. Ongelmat netissä tulevat nopeasti ja suurina, tulee velkoja ja pikavippejä. Ongelmat syntyvät paljon nopeammin.

– Tyypillinen yhteydenotto meillä on hyvin koulutettu, töissä käyvä ihminen, joka on jäänyt nettipeleistä riippuvaiseksi, menettänyt suuria summia ja jonka asuntokin voi jo olla vaarassa.

– Velkojen suuri määrä aiheuttaa epätoivoista hällä väliä -tunnelmaa ja pelaamista jatketaan, vaikka ihminen tietää olevansa ongelmissa.

– Monesti ihmiset yrittävät pelata takaisin hävittyjä rahoja. Se on mahdoton yhtälö. Joskus voi toki tulla satunnainen voitto, mutta ne eivät korvaa tappioita. Lisäksi näissäkin tapauksissa käy usein niin, että vaikka ongelmissa oleva voittaisi tuhansia euroja, hän ei pysty lopettamaan.

Taloudellisesti vaikeina aikoina enemmän peliongelmia?

Pitkään on spekuloitu, että lama-aikana ihmiset pelaisivat enemmän uhkapelejä. Kirsti Aallon mukaan näin voi olla, mutta ei tiedä, että asiasta olisi olemassa kunnollista tutkimusta.

– Minun tuntumani asiaan on, että jos ihmisen talous on tosi tiukoilla, se kyllä lisää uhkapelikokeiluja. Jos tällöin tulee pienikin voitto, niin se saa pelaamaan lisää.

Rahapeliriippuvuus on taloudellisesta tilanteesta huolimatta aina vakava ongelma, joka aiheuttaa monenlaisia murheita sekä pelaajalle että hänen lähipiirilleen.

– Kannattaa hakea apua ajoissa. Ihmiset yleensä sinnittelevät hirveän pitkään yksin. Peliongelman pystyy piilottamaan läheisiltä helposti pitkään, mutta ei kannattaisi. Mitä nopeammin apua hakee, sen parempi kaikkien kannalta. Se on karmea paikka, jos pelivelkojen takia menee asunto ja perhe.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.