Mainos

Lounaassa pilkahtaa aurinko – huomenna luvassa senteittäin lunta

Viikonloppu alkaa lumikuurojen ja auringon sävyttämissä merkeissä. Huomenna maahan leviää sadealue, joka tuo senttimetreittäin lunta, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Lumikuuroja on luvassa tänään aamulla maan etelä- ja keskiosiin. Pohjoiseen on tulossa poutaisempi päivä.

– Kuurosateiden painopiste siirtyy päivän aikana kohti etelää. Koko maassa on pakkasta, joten sade tulee lumena, sanoo Aleksi Jokela.

Aurinko paistaa tänään etenkin lounaassa, mutta myös maan keskivaiheilla. Lämpötilat ovat yleisesti 2–8 pakkasasteen välillä. Pohjoisessa on myös poutaista ja siellä pakkasta on 10-15 astetta.

– Paikoin voi olla kylmempääkin. Yöllä pakkanen kiristyy koko maassa, Jokela kertoo.

Sateita leviää koko maahan huomenna lauantaina. Samalla sää lauhtuu lännestä alkaen. Tämä tarkoittaa myös heikkenevää ajokeliä.

– Sadealue saavuttaa päivällä länsirannikon ja aluksi sateet tulevat lumena. Iltaa kohden sade muuttuu vetisemmäksi etelässä ja lännessä, jolloin lumipeite ei juurikaan kasva. Idässä ja pohjoisessa lumipeite sen sijaan kasvaa. Lunta tulee yleisesti 5–10 senttimetriä, Jokela ennustaa lauantaita.

Sunnuntaina on myös luvassa lauhaa säätä. Jokela kuvailee sunnuntain säätä etelässä tihkusateisen harmaaksi.

– Harmaata on. Luvassa räntää ja vettä maan etelä- ja keskiosaan. Pohjoisessa tulee sunnuntaina lunta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.