Mainos

Luhtanen: Rakennushankkeita ei saa hidastaa

Kansalaisten on saatava vaikuttaa liikennehankkeisiin, mutta niitä ei saa hidastaa aiheettomilla valituksilla, liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd.) sanoi Vuosaaren sataman tunnelitöiden aloitustilaisuudessa Helsingissä.

- Vuosaari-hankkeessa on menty kohtuuttomuuksiin, kun päätöksenteon jälkeen on moninaisin valituksin ryhdytty hidastamaan rakentamisen toteutusta, Luhtanen kritisoi.

Luhtasen mielestä ympäristönäkökohdat on otettu hyvin huomioon Vuosaaren satamaa suunniteltaessa.

- Luontoarvojen säilyttämiseksi on tehty merkittäviä ratkaisuja, Luhtanen vakuuttaa.

Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunta oli huhtikuussa sitä mieltä, että satamahankkeen ympäristövaikutuksia on vähätelty ja varovaisuusperiaate on jätetty huomioimatta.

Hankkeesta on prosessin aikana tehty valituksia muun muassa siksi, että Mustavuori-Östersundomin Natura 2000 -alueiden pelätään kärsivän.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.