Mainos

Lukijat avautuivat Postin heikosta palvelusta: Lehdet tulevat koska sattuu, kirjeet hukassa, paketit rytyssä

Monet yrittäjät kertoivat keskiviikkona MTV Uutisille vaikeuksista Postin palvelujen kanssa, mitä Posti puolestaan ihmetteli. Yrittäjien lisäksi ongelmia toivat esille myös sadat MTV Uutisten kyselyyn vastanneet ihmiset.

Lukijoiden kertomissa kokemuksissa Postin palvelujen luotettavuudesta toistuivat pitkälti samat asiat: jakelua haukuttiin epävarmaksi ja ala-arvoiseksi. Moni myös ilmoitti, että lähetetty paketti tai kirje ei ollut koskaan saapunut perille tai toimitusajassa oli huomattava viive.

Lähes poikkeuksetta negatiivisista kokemuksista kertovia vastauksia tuli keskiviikkoiltana muutamassa tunnissa yli kolmesataa. Kello kymmenen MTV Uutisten lukijaäänestykseen Postin palvelun luotettavuudesta oli vastannut lähes 5000 ihmistä, joista peräti 85 prosenttia ei pitänyt jakelua tarpeeksi luotettavana.

Näin lukijat kommentoivat Facebookissa ja nettikyselyssä kokemuksiaan Postista:

"Yksityisasiakkaat ovat samassa veneessä yritysasiakkaiden kanssa. Posti on ollut myöhässä viimeaikoina reilusti. Meille tulee lehtiä ja ne tulevat miten sattuu. Esimerkiksi Suomen Kuvalehti on ilmestynyt nykyisin torstaina ja viimeviikon lehti tuli tämän viikon tiistaina. Useimmiten perjantaina ilmestynyt lehti on tullut maanantaina. Meillä päin on päiviä, ettei postia jaeta ollenkaan. 1-luokan kortit menevät perille aina 3-5 päivässä. Asiakaspalveluun on mahdoton saada yhteyttä. Olen aktiivinen Postin asiakas, joka lähettää paljon kortteja ja paketteja."

"Myös jakelun laadussa olisi toisinaan parantamisen varaa. Kerran ulkomailta tilaamani polkupyörän kännykkäteline jaettiin suoraan kotiin, mutta jaettava paketti oli ilmeisesti postinjakajan mielestä sen verran pieni, että se piti väkisin runtata se postiluukusta sisään. Tämän seurauksena sekä paketti ja itse tuote olivat hajalla."

"Perjantaina ilmestyvät lehdet tulevat usein maanantaina. Viikonloppuna olisi kiva lukea."

"Posti tulee milloin sattuu ja kenen postilaatikkoon sattuu."

"Lähetin kaksi korttia samaan aikaan. Korttien päämäärät olivat kahden talon päässä toisistaan. Toinen kortti saapui perille kaksi päivää myöhemmin, toisella matkaan meni kahdeksan päivää. Kummassakin ykkösluokan merkki. Kovin kiireisiä kirjeitä ei kannata postin kautta lähettää saatikka maksaa kalliimmasta postimerkistä kun ei sen nopeampaa mene perille."

"EU-alueelta tilattaessa paketti on Suomessa päivän kuluessa tilauksesta, mutta Postin 100 km kuljetus kestää 4 päivää!"

"Jos Helsingistä lähettää kirjeen Helsingin sisällä perjantaina, ja se on perillä seuraavan viikon torstaina, en kutsuisi palvelua palveluksi enkä varsinkaan luotettavaksi. Samoin, jos torstaina ilmestyvä lehti toimitetaan tilaajalle seuraavan viikon tiistaina, ei toiminta vastaa asiakkaan odotuksia. Esimerkiksi lehden sisältämä tv-liite on voimassa enää päivän. Olen aiheista reklamoinut Postia eikä kukaan ole koskaan katsonut asiakseen millään tavalla kommentoida. Sekin kertoo osaltaan Postin asiakaspalvelun tasosta."

"Paketin kun vie postiin, niin se laitetaan kalliimmalla mahdollisella tavalla kysymättä asiakkaan mielipidettä. Kotona vaaka näyttää 900 grammaa ja postissa 1010 grammaa, jolloin hinta nousee kuudesta eurosta 12 euroon. Vaaka kuulemma kalibroitu useaksi vuodeksi eteenpäin. Kauniit kortit tulevat postista joskus taitettuina. Normaali neuvova palvelu puuttuu, ei ole kuin palvelunumeroita, joihin ei voi antaa suoraan palautetta. Nettiin annettu palvelu ei johda mihinkään."

"Ykkösluokassa viime viikon keskiviikkona lähetetty posti oli vastaanottajalla eilen tiistaina perillä. En kovin kehuisi postin toimivuutta tällä hetkellä. Mietinkin tässä, että pitäisikö joulukortit lähettää jo ensi viikolla, että menevät ennen aattoa?"

"Ainakin 2 kirjettä (1.lk) jäänyt saapumatta vastaanottajalle viimeisen kolmdn vuoden aikana. Toisessa piti ajaa 150km, koska kyseinen hakemus piti olla perillä kaksi päivää lähetyksen jälkeen, mutta ei tullut viiteen päivään, eikä lopulta ikinä. Vastaanottaja odotti (joustava) ja otti yhteyttä, siis autolla vietiin perille vielä samana päivänä."

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.