Mainos

Lukiolaiset huolissaan opetuksen tasosta

Epäpätevät opettajat ja opetuksen laatu huolestuttavat lukiolaisia, kertoo Lukiolaisten Liiton ja MTV-uutisten yhteistyössä toteuttama oppilaskuntakysely. Pätevyysongelmia koettiin erityisesti sivutoimisten tuntiopettajien ja sijaisten kohdalla.

MTV-uutisten ja Lukiolaisten Liiton tekemään kyselyyn osallistuneista oppilaskunnista kaksi kolmasosaa ilmaisi huolensa opettajien pätevyydestä ja opetuksen laadusta. Lukioissa opettavista sivutoimisista tuntiopettajista päteviä on vain vajaa kolmannes. Sijaisten pätevyydestä ei edes puhuta. Pakon edessä otetaan mitä saadaan.

- Joskus opettajat palkkaavat omia poikiansa tai tyttäriänsä, jotka ovat kirjoittaneet hyvillä arvosanoilla yhdeksi tunniksi matikan sijaiseksi. En tiedä sitten mitä siellä tunnilla on käytännössä tapahtunut, kertoo Messukylän lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Aliisa Piirla.

Erityistä päänvaivaa pätevien sijaisten saaminen tuottaa pienillä paikkakunnilla. Toisaalta esimerkiksi Helsingissä on lukioita, joihin päteviä tuntiopettajia ja sijaisia on mahdotonta saada koulun huonon maineen vuoksi.

MTV-uutisten ja Lukiolaisten Liiton kyselyyn osallistuneista oppilaskunnista liki 80 prosenttia oli sitä mieltä, että opettajakuntaan liittyvät ongelmat lakaistaan lähes poikkeuksetta maton alle. Laatuongelmia ei käsitellä avoimesti eikä lukiolaisia kannusteta vaikuttamaan opetuksen sisältöön.

- Yksilöinä opettajat ovat ehkä kiinnostuneita niistä omista tuloksistaan, mutta yleisesti opettajakunnassa ei tunnuta olevan kiinnostuneita siitä koko koulun opettajakunnan tilanteesta, ja siitä kuinka hyvin he yleisesti opettavat, puheenjohtaja Piirla toteaa.

Laatua penääviin oppilaskuntiin ei kaikissa lukioissa suhtauduta vakavasti. Kritiikki on helppo ohittaa leimaamalla toiminta puuhasteluksi.

-Ehkä joissakin kouluissa vielä koetaan sillä tavalla, että opiskelijatoiminta ja oppilaskuntatoiminta on sellainen "välttämätön paha",eikä niin, että toiminta voisi tuoda jotain uuttta lisäarvoa koulun toimintaan, arvioi Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n puheenjohtaja Heikki Siljamäki.

- Voisi ajatella näinkin, että oppilaat olisivat ehkä parhaita arvioimaan saamansa opetuksen laatua muutaman vuoden kuluttua, kun heillä on näkökulmaa myös vähän laajemmin tästä asiasta, sanoo Messukylän lukion rehtori Heini Mäenpää.

Lukioiden oppilaskuntakysely toteutettiin huhti-toukokuussa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 26.05.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.