Mainos

Lumentulo haittaa lentoliikennettä

Lentoliikenne on myöhästellyt Helsinki-Vantaan lentokentällä sakean lumipyryn takia.

Lentokone

Finnairin päivystyksen mukaan kaikkien lentoyhtiöiden lähtevät ja saapuvat lennot ovat olleet myöhässä aamukuudesta alkaen. Myöhästymisiä on odotettavissa pitkin päivää.

Koti- ja ulkomaanlentojen arvioitu myöhästyminen on keskimäärin puoli tuntia, sillä lumentulo jatkunee iltaan saakka. Finnairin mukaan näin hankalia lentosäitä sattuu muutamia kertoja talvessa. Lumisateen vuoksi näkyvyys on ollut alle kaksi kilometriä.

Aamun kuluessa ei sään vuoksi ole jouduttu peruuttamaan yhtään lentoa. Yksi Helsingin ja Oulun välinen lento peruttiin aamulla teknisen vian vuoksi.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.