Mainos

Lumeton alkutalvi säästi Helsingiltä lähes miljoona euroa

Lumettomuus hellii veronmaksajia. Helsingin kaupunki säästi viime vuoden kunnossapitokustannuksissa noin 800 000 euroa pääosin loppuvuoden lumettomuuden ansioista. Kaupunki varaa vuosittain kunnossapitoon 24 miljoonaa euroa. Runsaslumisina talvina budjetti on ylittynyt miljoonilla.

– Kunnossapitoa tehdään tietenkin ympärivuotisesti, joten säästöjä syntyy lähinnä aurauskaluston polttoainekuluista ja työntekijöiden ylityökustannuksista, kertoo Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri.

Kaupunki tekee valtaosan kunnossapitotöistö itse 350:n Staran työntekijän voimin. Kolmasosa töistä teetetään ulkopuolisilla yrityksillä.

– Ulkopuolisten yritysten kanssa tehdyt sopimukset ovat ympärivuotisia, joten lumettomuus ei tuo mitään lisäsäästöä, Sauri painottaa.

Siitä maksetaan, että kaupunki on koko ajan valmiudessa lumen tuloon.

Haaveena vähäluminen vuosi

– Kaupunkilaisten kannalta toivon, että lunta tulisi jonkin verran. Kaupungin kannalta toivon kuitenkin maltillista lumentuloa, koska runsaasta lumesta on rahanmenon lisäksi muitakin harmeja, toteaa Sauri.

Yksi suurimmista ongelmista on auratun lumen poiskuljetus. Esimerkiksi kantakaupungin alueen lumet kaadetaan puhdistamattomina mereen Hernesaaressa. Lumisena talvena mereen kaadetaan yli 150 000 roskaista lumikuormaa. Jos taas lunta viedään jonnekin muualle, syntyy pitkiä kuljetusmatkoja, mikä sekin kuormittaa ympäristöä.

Kaupunki vastaa jalkakäytävistä

Kaupunki on vastuussa katujen ja jalkakäytävien kunnosta. Tällä hetkellä kantakaupungin jokainen taloyhtiö on velvollinen hoitamaan jalkakäytävät alueeltaan ja kaupunki vain huomauttaa puutteista.

– Siinä on ollut jonkin verran ongelmia – kaikki taloyhtiöt eivät hoida omaa jalkakäytäväosuuttaan riittävän hyvin, kertoo Sauri.

Helsinki on puuttumassa tilanteeseen – kaupunki ottaa kantakaupungin jalkakäytävien kunnossapidon omille harteilleen vuoteen 2020 mennessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.