Mainos

Lumi ajaa roskakuskit liikkeelle jo aamuyöllä

Pääkaupunkiseudulla kerätään tällä viikolla jätteitä jo aamuyöstä. Jätteiden keräystä vaikeuttaa runsas lumi, jonka vuoksi jäteautoille on annettu poikkeuksellinen lupa aloittaa kuljetukset jo neljän aikaan aamulla.

Kuljetuksia aikaistamalla jäteautot pääsevät kiertämään ennen aamuruuhkia, jotka ovat omalta osaltaan hidastaneet jätteiden keräystä.

Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) mukaan lumi haittasi pääkaupunkiseudun jätekuljetuksia jo viime viikolla, minkä vuoksi jäteautojen kuljettajat ovat tehneet töitä ilman vapaapäiviä. Tällä viikolla lumi on raskaampaa kuin viime viikolla, mikä hidastaa keräystä entisestään.

HSY:n mukaan jäteastioiden tyhjennykset saattavatkin myöhästyä päivällä tai siirtyä jopa seuraavalle viikolle.

Lumityöt nopeuttavat jätteiden tyhjennystä

HSY muistuttaa, että jäteautojen on vaikea tai jopa mahdoton päästä perille hankalissa ajo-olosuhteissa. Ongelmia aiheuttavat auraamattomat ja hiekoittamattomat tiet sekä lumen ja pysäköityjen autojen kaventamat ajoväylät.

Lisäksi pihojen lumikasat ja tekemättömät lumityöt hidastavat jäteastioiden tyhjennystä. Kuskien työtä voi helpottaa kolaamalla pahimmat kinokset roskisten ympäriltä sekä hiekoittamalla liukkaimpia kohtia.

Jos jäteauto ei tule, kannattaa mahdollinen ylimääräinen jäte säkittää ja säilyttää kiinteistöllä. Säkit otetaan veloituksetta mukaan sitten, kun jäteastioita päästään seuraavan kerran tyhjentämään. Jätteiden kuljetuksia jatketaan tarpeen mukaan myös viikonloppuna.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.