Mainos

Lumi kiukuttaa ja ihastuttaa - lähetä paras talvikuvasi meille

Runsas lumentulo sotkee monen etenkin etelä-suomalaisen arkea. Runsaaseen lumentuloon tottumattomat kaupunkilaiset tuskastelevat parkkipaikkojen puutteesta, puuroutuvista teistä ja myöhästelevistä busseista. Sen sijaan lapset osaavat nauttia lumen tuomista iloista asuinpaikastaan huolimatta.

Lastenhoitaja Helja Höllsten päiväkoti Pikku duunarista Helsingistä kertoo, että lumi on suorastaan villiinnyttänyt tarhan lapset.

- Olemme päässeet hiihtämään, luistelemaan ja pulkkailemaan, mikä on aika harvinaista Helsingissä.

Pikku duunarissa ulkona ollaan niin paljon kuin mahdollista.

- Kaikki vanhat kelkat ja pulkat on kaivettu esiin ja ne ovat kovassa käytössä koko ajan, Höllsten naurahtaa.

Kuvan voit lähettää alla olevasti kuvakkeesta "Raportoi uutissilmään"

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.