Mainos

Lumikartta: Ensilumi uupuu vain aivan etelästä – Suomen lumisin paikka Pirkanmaalla

Suomen lumisin paikka on nyt Pirkanmaalla Juupajoella, missä lunta on noin 40 senttimetriä. Ensilumi on satanut lähes koko maassa aivan eteläisintä ja lounaisinta Suomea sekä Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Viikonlopun lumisateet toivat lunta erityisesti maan länsi- ja keskiosaan. Juupajoella Pirkanmaalla oli viikonloppuna jo hetken aikaa 44 senttimetriä lunta, tänään lumi oli painunut jonkin verran kasaan ja aamun mittauksessa lunta oli Ilmatieteen laitoksen mukaan 39 senttimetriä. Juupajoki on nyt Suomen lumisin paikkakunta. Lumisade on aiheuttanut pitkiä sähkökatkoja muun muassa Pirkanmaalla.

– Lumisade pysyi viikonloppuna sitkeästi paikallaan tällä alueella, toteaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Toisena lumisimpien paikkakuntien listalla on Kuusamo 35 senttimetrillä. Myös Kemijärvellä, Pelkosenniemellä, Enontekiöllä, Jämsässä ja Sodankylässä lunta on yli 30 senttimetriä. Melko etelässä Hämeenlinnassakin mitattiin aamulla 23 senttimetriä lunta.

Aiemmin lunta on ollut laajalti pohjoisessa ja idässä, paikoin maan keskiosassakin lumi oli jo aiemmin käynyt maassa. Viime viikonloppuna virallinen ensilumi satoi laajalti, kuitenkin lukuun ottamatta aivan eteläisintä ja lounaisinta Suomea sekä Ahvenanmaata. Paikoin maa oli valkoinen näilläkin alueilla, mutta virallisilla havaintoasemilla ensilumen kriteerit eivät täyttyneet. Lunta tulee olla aamun mittauksessa vähintään yksi senttimetri.

Viime vuonna virallinen ensilumi satoi Helsingissä 22. marraskuuta, mutta jo lokakuun loppupuolella maa oli paikoin valkeana.

Tilastojen mukaan ensilumi sataa jo etelärannikollakin keskimäärin marraskuun puolenvälin jälkeen. Pysyvä lumi on marraskuun loppupuolella keskimäärin jo maan pohjois- ja itäosan lisäksi myös paikoin maan keskiosassa.

Ensi yönä on pakkasta koko maassa, etelärannikolla voi tulla lumikuuroja. Viikon mittaan lumet alkavat sulaa maan etelä- ja keskiosasta, sillä sää lauhtuu. Loppuviikolla kymmenen plusasteen lukemat voivat olla jälleen lähellä osassa maata.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.