Mainos

Lumikasat ja pysäköidyt autot hidastavat pelastuslaitosten toimintaa

Runsas lumentulo johtaa varsinkin ahtailla kaupunkikaduilla helposti pelastusteiden tukkeutumiseen. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön johtaja Matti Ohraisen mukaan avun perille vieminen saattaa viivästyä tilan loppuessa kesken.

– Lumitöissä tai autoa pysäköidessä ei useinkaan tule otettua huomioon esimerkiksi paloautojen kokoa. Ne ovat kookkaita ajoneuvoja, jotka tarvitsevat kääntymiseen todella paljon tilaa, sanoo Ohrainen.

Hänen mukaansa tilanne ei ole kuitenkaan päässyt tänä talvena vielä niin pahaksi kuin parina menneenä talvena, jolloin satoi myös runsaasti lunta.

MTV3:n meteorologi Aleksi Jokelan mukaan Etelä-Suomeen sataa loppuviikon aikana noin viisi senttiä lisää lunta.

– Länsirannikolle luvataan sakeampaa pyryä, joka voi tuoda siellä lunta maahan 10-20 senttiä, kertoo Jokela.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.