Mainos

Lumisade sotki Länsi-Suomen liikennettä ja sähkönjakelua

Viime yön lumi- ja räntäsade ovat liukastuttaneet teitä länsirannikolla, Uudellamaalla ja Pohjanmaalla. Pelkästään Helsingin liikkuvan poliisin tietoon tuli aamun aikana noin 40 liukkaasta tiestä johtunutta ulosajoa.

Useita autoja ajoi viime yönä ja aamulla ojaan myös Salon ja Turun seuduilla. Myös Seinäjoella sattui kolareita. Henkilövahingoilta ja suuremmilta onnettomuuksilta on kuitenkin vältytty.

Joillakin paikkakunnilla lunta satoi viime yönä jopa 15-20 senttiä. Sataneen lumen määrässä oli suuria paikallisia eroja: jossain oli aamulla hiihtokeli, mutta naapuripitäjässä maa oli paljas.

Sähkökatkoja tuhansissa kodeissa


Lumi haittasi myös sähkönjakelua Lounais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Aamutoimet vaikeutuivat sähkökatkojen vuoksi Lounais-Suomessa noin 15 000 taloudessa ja Etelä-Pohjanmaalla noin 3 000 taloudessa. Sähköt saatiin kuntoon iltapäivään mennessä lähes kaikkialla. Pisimmillään sähköt saattoivat olla poikki lähes kellonympäryksen.

Fortumin verkkopalvelupäällikön Jukka Salmelan mukaan katkokset johtuivat siitä, että lehtipuihin kasautunut lumi painoi oksia sähkölinjojen päälle. Vikoja oli korjaamassa lähes 90 työntekijää ja vikapaikkojen etsinnässä käytettiin apuna mm. helikopteria.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.