Mainos

Lunta pyryttää idässä ja pohjoisessa iltaan asti – pakkanen jäädyttää teitä ensi yönä

Ajokeli on tänään laajalti huono, paikoin jopa erittäin huono. Idässä ja pohjoisessa lumisateet jatkuvat iltaan saakka. Ensi yönä pakkanen jäädyttää teitä ja katuja. Uusi sadealue saapuu Suomeen jo huomiseksi.

Voimakas sadealue kulkee tänään Suomen yli itään. Idässä ja pohjoisessa lumisateet ovat paikoin sakeita. Lunta voi tulla 5-15 senttimetriä. Etelässä ja lännessä sateet ovat muuttuneet vedeksi ja heikkenevät iltapäivän mittaan. Tiet ovat paikoin sohjoisia ja liukkaita.

Ensi yönä sää selkenee.

– Suuressa osassa maata mennään pakkaselle, ehkä rannikkoseutua lukuun ottamatta. Kosteat tienpinnat ovat siis vaarassa jäätyä. Etenkin alemmalla tieverkostolla voi olla polannetta. Pihat, parkkipaikat ja jalkakäytävät voivat olla loppuviikolla liukkaita, toteaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Keskiviikkona lounaasta saapuu jo uusi sadealue, joka tuo sateita koko maahan. Lännessä ja etelässä sateet ovat vettä, pohjoisessa ja idässä lunta. Sateet ovat kuitenkin tiistain sateita heikompia.

Myös loppuviikon sää on lauhaa ja sateista.

Sadetutka, ajokelitiedot, kelikamerat ja paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.