Mainos

Luontokuvaajat rikkoivat hautarauhaa Helsingissä – kuolleita eläimiä aseteltu hautakivien päälle

Luontokuvaajat ovat rikkoneet hautarauhaa Helsingin Hietaniemen hautausmaalla, tiedottaa Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa.

Yhdistyksen tiedotteen mukaan Hietaniemen hautausmaalla pesivä kanahaukkapari on kiinnostanut osaa valokuvauksen harrastajista niin paljon, että pesän lähellä on rikottu hautarauhaa.

Valokuvaajat ovat yrittäneet houkutella lintuja kuvausetäisyydelle asettelemalla oravan ja kanin raatoja hautakivien päälle.

Tringan mukaan hautausmaan henkilökunnan ja kuvaajien välillä on ollut yhteenottoja.

Hietaniemen hautausmaan puistopuutarhuri Michael Degerlundin mukaan henkilökunnan ja valokuvaajien välillä on ainakin käyty keskusteluja.

– Kävin puhumassa kuvaajalle, joka oli asettanut kuolleen oravan hautakiven päälle. Tuntui, että hän ymmärsi asiani. Hän ei sanonut suoraan, ettei tee sitä enää vastaisuudessa, mutta uskon, että hän ei toista tekoaan, Degerlund sanoo.

– Aiempina vuosina ei ole ollut tällaista ongelmaa. Joskus tuntuu, että luontokuvaajalle se kuva on niin tärkeä, että muusta ei välitetä. En kuitenkaan sano, että tässä tapauksessa olisi välttämättä ollut näin, Degerlund sanoo.

"Voi käyttää tervettä järkeä"

Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa ilmoittaa, ettei valokuvaajien harjoittama toiminta ole hyväksyttävää. Yhdistys muistuttaa, että lintujen kuvaamisessa "voi käyttää tervettä järkeä".

Hautausmaan henkilökuntaa on ohjeistettu ilmoittamaan poliisille välittömästi, mikäli paikalla havaitaan viitteitä hautarauhaa häiritsevästä toiminnasta.

Hautarauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.