Mainos

Lupa risujen polttamiseen on syytä varmistaa

Pelastuslaitokset kehottavat kulottajia varovaisuuteen risujen polttamisessa ja kulottamisessa. Risujen polttaminen on turvallisinta tehdä aikana, jolloin lunta on vielä jonkin verran maassa. Tuulisella säällä polttamiseen ei ole syytä ryhtyä.

Keväinen risujen poltto on riskialtista puuhaa, joten pelastuslaitokset kehottavat ihmisiä erityiseen huolellisuuteen ja varovaisuuteen. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa risujen poltto ja kulotus olivat viime vuoden huhti-toukokuussa yleisimmät tulipalojen syttymissyyt.

Missä tahansa tulta ei saa sytyttää. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan lupa keväiseen risujen polttamiseen ja kulotukseen on syytä varmistaa oman kunnan ympäristöviranomaiselta.

- Haja-asutusalueilla polttaminen on usein sallittu, kunhan siitä ei aiheudu naapureille haittaa. Sen sijaan taajama-alueilla polttaminen on pääsääntöisesti kielletty.

Polttamiselle on myös vaihtoehtoja. Pelastuslaitos suosittelee kompostointia ja paksumpien puunrankojen käyttöä polttopuuna avopolton sijaan. Jätteet voi toimittaa myös kunnan järjestämälle jätteiden keräyspisteille.

- Vaihtoehtoiset menetelmät auttavat usein myös hyvien naapurisuhteiden säilyttämisessä, pelastuslaitokselta huomautetaan.

Jätteitä ei saa polttaa

Jos polttamiseen kaikesta huolimatta päädytään, se on pelastuslaitoksen mukaan turvallisinta tehdä aikana, jolloin lunta on vielä jonkin verran maassa. Sateinen sää on huono ajankohta polttamiselle runsaan savunmuodostuksen takia. Tuulisella säällä polttamiseen ei ole syytä ryhtyä.

Mitä tahansa ei saa polttaa. Esimerkiksi jätteiden polttaminen on aina kielletty.

- Polttaa saa ainoastaan käsittelemätöntä puutavaraa, hakkuutähteitä, pensaiden leikkuutähteitä, olkia ja heinää. Lehtien polttamista on syytä välttää siksi, että niistä tupruttaa runsaasti savua.

Avotulen teossa on varauduttava tulen sammuttamiseen. Sytyttäjän on tärkeä huolehtia siitä, että hänellä on mukanaan alkusammutusvälineet tulen leviämisen estämiseksi. Lopuksi tuli on sammutettava huolella. Myös riittävästä jälkivartioinnista on huolehdittava.

-Jälkivartiointia on syytä jatkaa riittävän pitkään. Tuli voi syttyä sään muuttuessa seuravana päivänäkin.

Pelastuslaitokselta muistutetaan, että polttaja on vastuussa tekojensa seurauksista.

Ilmoita aina kulotuksesta

Keväällä ennen kasvukauden alkamista Ilmatieteen laitos varoittaa tarvittaessa ruohikkopalovaarasta, jonka aikana avotulen tekoa on syytä välttää. Avotulen teko metsään tai sen läheisyyteen on kielletty metsäpalovaroituksen aikana.

- Alueen pelastusviranomainen voi kieltää avotulen teon silloin, kun tulipalon vaara on ilmeinen esimerkiksi tuulisen sään takia.

Suuresta ja runsasta savunmuodostusta aiheuttavasta avopoltosta tulee ilmoittaa pelastusviranomaiselle. Kulotuksesta on aina ilmoitettava hätäkeskukseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.