Mainos

Luzhkov: Sota ei ratkaise Tsetshenian ongelmia

Moskovan kaupunginjohtaja Juri Luzhkov sanoi tänään uskovansa, että Venäjä pystyy lopettamaan sotansa Tshetsheniassa vuoden loppuun mennessä. Tshetshenian sodan vieminen päätökseen vielä tänä vuonna - eli alueen "sotilaallinen vapauttaminen" kuten Luzhkov asian ilmaisi - ei kuitenkaan ratkaise itse Tshetshenian ongelmaa, Helsingissä vieraileva Luzhkov sanoi.

Luzhkov kommentoi lehdistötilaisuudessaan Venäjän asevoimien varakomentajan kenraali Valeri Manilovin perjantaista lausuntoa, että Venäjä voi viedä sotatoimensa päätökseen Tshetsheniassa vielä tämän vuoden aikana.
-Sotilaallinen voitto ei ratkaise Tshetsheniaan liittyviä ongelmia, Luzhkov sanoi. Ensiksikin sotilaallisen väliintulon seuraukset tuntuisivat vielä kauan alueella ja toiseksi edessä olisi 200 000 pakolaisen palauttaminen koteihinsa, joissa ei ole talvella sähköä eikä lämpöä, hän muistutti.

Luzhkov antoi Tshetshenian osalta tunnustusta pääministeri Vladimir Putinille, josta saattaa tulla hänen kilpailijansa ensi kesäkuun presidentinvaaleissa.
-On korostettava, että Putin on päättänyt poistaa terrorismin meidän elämästämme. Putin ei hänen mukaansa pelkää ottaa vastuuta päätöksistään.

Luzhkov, Juri

Kremlistä ei hyvää sanottavaa

Luzhkov on tunnettu presidentti Boris Jeltsinin hallinnon arvostelija eikä hän sitä salannut Helsingissäkään. Luzhkovin Isänmaa-liikettä pidetään eräänlaisena kolmantena vaihtoehtona, vastapainona Jeltsinin hallinnolle ja kommunisteille. Joulukuun parlamenttivaalien edellä Luzhkov on liittoutunut yhteen entisen pääministerin Jevgeni Primakovin kanssa. Primakovin ja Luzhkovin yhteisen vaaliliiton nimenä on Isänmaa-Koko Venäjä.

Lehdistötilaisuudessaan Luzhkov sanoi päättävänsä vasta joulukuun parlamenttivaalien jälkeen, ryhtyykö hän tavoittelemaan presidentin virkaa. Yleisesti uskotaan, että näin käy. Pääministeri Vladimir Putin on jo ilmoittanut olevansa kiinnostunut presidentin tehtävistä ja Jeltsin on suoraan ilmoittanut, että Putin on hänen suosikkinsa. Luzhkov syytti tänään Kremliä panettelukampanjasta häntä itseään ja hänen liikettään vastaan. Häneltä on mm. evätty esiintyminen valtiollisen television 1- ja 2-kanavilla, hän kertoi.

Kreml painaa villaisella skandaaleja, ja pari kuukautta sitten syntynyt Kremliä lähellä oleva Jedinstvo-puolue (Yhtenäisyys) on itse asiassa vain Kremlin työkalu, Luzhkov jatkoi syytöksiään. - Jedinstvon tukijoihin kuuluu mm. pääministeri Putin. Luzhkov osallistui Helsingissä suomalais-venäläiseen talousfoorumiin ja avasi Moskova Helsingissä 99 -näyttelyn.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.