Mainos

Maahanmuuttajaehdokkaat tekivät historiaa – ensimmäisinä eduskuntaan

Nasima Razmyar ja Ozan Yanar ovat Suomen ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset kansanedustajat.

Kaupunginvaltuutettu, SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyar, 30, sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Ozan Yanar, 27, ovat menneet läpi eduskuntavaaleissa. He ovat maahanmuuttajat eduskunnassa – jos ei ota huomioon virossa syntynyttä Hella Wuolijokea, joka oli kansanedustajana 1940-luvulla.

Yanar on syntynyt Turkissa. Hän on asunut myös Englannissa ja Kyproksella. Hän opiskelee taloustiedettä Helsingin yliopistossa. Yanar oli ehdolla myös vuoden 2014 eurovaaleissa.

Razmyar on syntynyt Afganistanissa, mistä hän muutti diplomaatti-isänsä ja muun perheensä kanssa ensin Moskovaan ja sieltä Suomeen vuonna 1992. 

Razmyar oli ehdolla SDP:n listoilta myös viime eduskuntavaaleissa vuonna 2011. Tuolloin hän jäi varasijalle. Tämän jälkeen hän on toiminut Mikael Jungnerin eduskunta-avustajana,  SDP:n eduskuntaryhmän poliittisena avustajana ja viestintäsihteerinä.

Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Razmyar valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon. Hän oli ehdolla myös vuoden 2014 eurovaaleissa.

Aiemmin Razmyar on työskennellyt monissa maahanmuuttajien asioita koskevissa työtehtävissä. Hänet valittiin vuoden pakolaisnaiseksi vuonna 2010 tasa-arvon edistämiseksi tekemänsä työn johdosta.

Vuonna 2010 Razmyar myös osallistui MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun, mikä sai aikaan keskustelua puolesta ja vastaan Suomen afgaani- ja muslimiyhteisöissä. Razmyar menee kesällä naimisiin kihlattunsa Johan Fagerin kanssa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.