Mainos

Maahanmuuttajien koulutusputki katkeaa helposti

Maahanmuuttajien opintiellä on yhä monta kompastuskiveä. Tuore selvitys osoittaa, että maahanmuuttajanuoret ovat vaarassa pudota koulutusmahdollisuuksien ulkopuolelle.

Turvapaikanhakija- ja pakolaislasten mahdollisuuksia koulutukseen selvitettiin YK:n pakolaisjärjestön aloitteesta seitsemässä maassa. Suomen osalta selvityksen tuotti Lastensuojelun Keskusliitto.

Selvityksestä ilmenee, että negatiivisen kierteen voivat laukaista esimerkiksi maahanmuuton ja pakolaisuuden aiheuttama stressi, koulukiusaaminen ja opettajien asenteet.

- Uusimmissa tutkimuksissa on todettu, että toisen polven maahanmuuttajat kärsivät vanhempiaan useammin vaikeista mielenterveyshäiriöistä, sanoo suunnittelija Taina Martiskainen Lastensuojelun Keskusliitosta.

Kaikki uussuomalaiset eivät pysty tukemaan lapsiaan koulunkäynnissä kielivaikeuksien vuoksi. Huono suomen kielen taito saattaa muodostua nuoren kohdalla jatko-opintojen esteeksi peruskoulun jälkeen.

- Suomen kielen opetusta, tukiopetusta ja oman äidinkielen tukemista tulee tehostaa. Lisäksi tarvitsemme maahanmuuttajataustaisia koulukuraattoreita ja muutenkin oppilashuollon resursointia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.