Mainos

Maakuntalehdet: Enemmistö kannattaa alkolukkoa

Yli puolet suomalaisista haluaisi alkolukon kaikkiin uusiin autoihin, selviää viiden maakuntalehden Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Naisista peräti yli 70 prosenttia on alkolukon kannalla. Miehet puolestaan suhtautuvat kielteisemmin. Heistä vain 40 prosenttia kannattaa ja lähes puolet, 49 prosenttia, vastustaa alkolukkoa. Naisista vastustajia löytyi 21 prosenttia. Loput eivät ota kantaa.

- Tokkopa tuo yllättää. Naiset ovat turvallisuusasioissa muutenkin toisenlaisia kuin me miehenrökäleet, sanoo Liikkuvan poliisin yksikönpäällikkö, ylikomisario Veikko Stolt Turun Sanomissa.

Lähde: Keskisuomalainen

Eniten alkolukkoa vastustavat yrittäjät ja johtavassa asemassa olevat. Heistä yli 40 prosenttia vastustaa alkolukon tulemista uusiin autoihin.

Stoltin mielestä alkolukolla voitaisiin välttää monia rattijuopumustapauksia.

- Pelkästään Keski-Suomen alueella kuolee yli 20 ihmistä vuosittain liikenteessä. Kolmasosa noista onnettomuuksista vältettäisiin, jos kuljettaja ei olisi humalassa.

Tutkimuksessa haastateltiin 1 002 henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.