Mainos

Maakuntalehdet: Maalämpöputken asennukseen tarvitaan jatkossa lupa

Maalämpöputken asennus omalle tontille muuttuu ensi vuonna luvanvaraiseksi, kertovat Sanoman maakuntalehdet. Ympäristöministeriössä valmistellaan asiaa koskevaa asetusmuutosta.

Nykytilanne vaihtelee kunnittain.

- Osa kunnista vaatii asennus- tai toimenpideluvan, osa vaatii ilmoituksen ja osa ei mitään, kuvailee hallitussihteeri Kirsi Martinkauppi.

Lämpökaivoa varten porataan jopa 200 metriä syvä reikä maaperään. Martinkaupin mukaan pulmia esiintyy esimerkiksi silloin, kun poraus menee vinoon ja päätyy naapurin puolelle. Myös poraaminen pohjavesialueella tai maanalaisen asemakaavan alueella muodostaa riskin.

Lämpökaivo-oppaassa maalämmön rakentajalle suositellaan toimenpideluvan hakemista. Ensi vuonna suositus muuttuu määräykseksi. Luvanvaraisiksi muuttuvat myös pinnalle asennettavat lämmönkeruuputkistot.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.