Mainos

Maaliskuu oli harvinaisen kylmä

Yhtä kylmiä maaliskuita kuin tänä vuonna on eteläisessä Suomessa vain kerran kymmenessä vuodessa.

Maaliskuu oli koko maassa harvinaisen kylmä. Ilmatieteen laitoksen mukaan yhtä kylmiä tai kylmempiä maaliskuita on maan etelä- ja keskiosassa keskimäärin kerran kymmenessä ja Pohjois-Suomessa keskimäärin kerran viidessä vuodessa.

- Nyt koettiin toinen peräkkäinen harvinaisen kylmä maaliskuu. Viime vuonna vastaava aika oli koko maassa puolisen astetta tämänvuotista leudompi, kertoo ylimeteorologi Anneli Nordlund.

Kylmintä oli 3. maaliskuuta Enontekiön Hetassa, jossa pakkanen kiristyi aamuyön tunteina -38,6 asteeseen. Kuukauden korkein lämpötila, 7 plusastetta, mitattiin 17. maaliskuuta Pellossa.

Maaliskuu oli viime vuoden maaliskuun tapaan myös Etelä-Suomessa kylmä ja talvinen. Kuukauden keskilämpötilat olivat maan etelä- ja keskiosassa sekä Oulun läänissä 5-6 astetta ja Lapin läänissä 3-5 astetta keskimääräistä alhaisempia.

Keskilämpötila vaihteli maan eteläosassa -6:n ja -8 asteen välillä sekä maan keskiosassa -8:n ja -11 asteen välillä. Pohjois-Suomessa vastaavat lukemat olivat olivat -11:stä -13 asteeseen. Maaliskuu oli kylmin Kainuussa, Kuusamossa ja Sallassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.