Mainos

Maaliskuusta tulossa ennätyksellisen lämmin

Länsi-Suomessa rikottiin lämpöennätyksiä viime viikonlopun aikana.

Maaliskuusta on tulossa ennätyksellisen lämmin. Meteorologi Hilppa Myllys Ilmatieteen laitokselta arvioi, että lämpöennätykset menevät rikki maan etelä- ja keskiosassa sekä Oulun läänissä.

Myllyksen mukaan myös Pohjois-Suomessa maaliskuu lienee poikkeuksellisen lämmin, mutta ennätykset eivät taida mennä uusiksi.

- Tänä vuonna maaliskuu on ollut todella lämmin, kun taas kahtena edellisenä vuonna oli täysin päinvastainen ilmiö, Myllys kuvaili.

Kaikkien aikojen lämpöennätystä ei ole vielä kuitenkaan rikottu, sillä maaliskuun tunnetuin korkein lämpötila - 16 astetta - on mitattu Kumlingessa Ahvenanmaalla vuonna 1945. Maaliskuut ovat olleet lämpimiä useaan otteeseen, erityisesti vuonna 1989 sekä 1990-luvun alkupuolella.

Sää jatkuu lämpimänä

Länsi-Suomessa rikottiin lämpöennätyksiä menneenä viikonloppuna. Turussa saavutettiin sunnuntaina uusi ennätys, kun lämpötila kohosi 13,4 asteeseen. Aiempi maaliskuun lämpöennätys, 13 astetta, oli perua yli 60 vuoden takaa.

Eilinen oli vuoden toistaiseksi lämpimin päivä. Maan etelä- ja keskiosassa sekä Oulun läänissä päivän ylimmät lämpötilat olivat 10:n ja 15 asteen välillä.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää jatkuu lähipäivinä lauhana. Loppuviikosta sää kylmenee tilapäisesti pohjoisesta alkaen. Paikoin saadaan lumi- tai räntäkuuroja, myös Etelä-Suomessa. Pääosin sää jatkuu poutaisena, ja viikonvaihteen jälkeen sää näyttää lämpenevän uudelleen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.