Mainos

"Maanpuolustusjärjestöjen yhdistäminen ei realistista"

Reserviläisliiton viime lopulla järjestetyssä kokouksessa esitettiin Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton ja Maanpuolustuskiltojen liiton yhdistämistä. Hanke on kaatunut jo kahdesti Suomen Reserviupseerien vastustukseen.

Valtakunnallisten maanpuolustusjärjestöjen yhdistäminen on edelleen vastatuulessa. Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Osmo Suominen kertoi tänään Sodankylässä pitämässään puheessa, ettei maanpuolustusjärjestöjen yhdistäminen ole realistista.

- Reserviupseeriliiton johdon kanssa viime viikolla käydyssä keskustelussa ilmeni, ettei yhdistymisasiassa ole odotettavissa uutta linjausta, vaikka yhteistyötä halutaankin kehittää.

Reserviläisliiton nykyjohto on yhdistymisen kannalla. Suomisen mukaan yhdistymisen tulisi käynnistyä maakunnalliselta ja paikalliselta tasolta.

Reserviläisliiton huhtikuun lopulla järjestetyssä kokouksessa esitettiin Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton ja Maanpuolustuskiltojen liiton yhdistämistä. Hanke on kaatunut kahdesti Suomen Reserviupseerien vastustukseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.