Mainos

Maatilamatkailussa edessä sukupolvenvaihdos – ei huvikeskuksia vaan luonnon rauhaa

Maatilamatkailussa on edessä laaja sukupolvenvaihdos, kun 1970-ja 80-luvuilla aloittaneet alan ensimmäiset yrittäjät ovat jäämässä eläkkeelle. Uusi yrittäjäsukupolvi luottaa erityisesti luontoon, ekologisuuteen ja hyvinvointipalveluihin.

Yrittäjäpolven vaihtuessa maatilamatkailussa kokeillaan myös uutta. Perinteinen ja kliseinen mielikuva pihalla juoksentelevista kanoista ja pellonreunalla rapsuteltavista lehmistä on monipuolistumassa.

– Uskon, että se sisältö ei niinkään muutu. Ei näistä maaseutumatkailupaikoista niinku yökapakoita tehdä vaan enemmän muuttuu ne toimintatavat miten asioita tehdään, arvioi valtimolainen toisen polven maatilamatkailuyrittäjä, emäntä Anni Korhonen Puukarin Pysäkiltä.

Eläintenpito kysymysmerkki

Muutama vuosi sitten etelästä kotiseudulle Laitalan Lomien yrittäjäksi palannut Henna Nevalainen luottaa luontoon ja ympäristön luontaisiin vetovoimatekijöihin.

– Ei ruveta rakentelemaan mitään isoja huvikeskuksia vaan mennään vähän niinku ajassa taaksepäin.

Nevalaisen mielestä paras palkinto ja palaute tuli asiakkaalta joka totesi ajan pysähtyneen maatilalla.

Osa maatilamatkailutiloista on luopunut kokonaan eläimistä niitä koskevan tiukan sääntelyn ja rajoitusten vuoksi.

– Meilläkin eläinten kohtalo on harkittavana. Pienen maatilan pito on tehty Suomessa niin kovin vaikeaksi, Anni Korhonen suree.

Tekemistä ja toimintaa

Vahvasti ulkomaalaisiin asiakkaisiin panostava Äksyt Ämmät luottaa maatilamatkailussa tekemiseen ja aktiiviseen puuhailuun.

– Maatilamatkailu on entistä enemmän menossa toiminnallisuuteen. Kaupunkilaistuneet ihmiset haluavat kokeilla erilaisia asioita ja tulla lähemmäksi luontoa, yrittäjä Minna Murtonen pohtii.

Ulkomaalaiset matkailijat puskevat suorastaan yrittäjien iholle.

– He haluavat tietää miten täällä eletään ja tullaan toimeen, Murtonen nauraa.

Autio metsä ihastuttaa

Yrttien ja villivihannesten kerääminen, retkeily lähiseudun luontokohteissa ja niistä voimaantuminen ovat esimerkkejä siitä mitä maatilamatkailuyrittäjiltä kysytään, varsinkin ulkomailta.

Saksan ja Sveitsin rajalta alkukesän Suomen matkalle vaimonsa kanssa tullut Robert Oehme hämmästeli Valtimolla ja Nurmeksessa hiljaisuutta ja avaruutta.

– Meitä saksalaisia on 80 miljoonaa ja kotimaassani on vaikea löytää hiljaisia metsiä. Hyvällä säällä pienissä metsissä on valtava tungos. Täällä voit kävellä tuntikausia etkä tapaa ketään. Se on erittäin mukavaa, Oehme riemuitsee.

"Luonto on luksusta"

Maatilojen sukupolvenvaihdosaalto tuo markkinoille tietysti myös vaihtoehtoisia palveluja ja kokemuksia. Suomesta löytyy maatilamatkailua, jossa savusaunassa voi soittaa saksofonia ja käydä hierovassa suihkussa, mutta yleensä luksusta ei kysytä.

– Ei kannata jokaisesta pikku mökistä tehdä vedellistä ja sähköllistä koska meillä on myös paljon sellaisia asiakkaita jotka maksavat siitä, että ei ole sähköjä, Korhonen muistuttaa.

Maatilamatkailun varustelutaso on kuitenkin noussut selvästi viime vuosina. Tarjolla on usein korkealuokkaista majoitusta. Tärkein vahvuus näkyy kuitenkin ikkunasta.

– Luonto on jo sinällään luksusta, Nevalainen ja Murtonen muistuttavat yhteen ääneen.

Majatalosta majataloon

Uusi ilmiö maatilamatkailussa on ketjuuntuminen. Ylä-Karjalassa neljä majataloa on yhdistänyt palvelunsa ja pystyy tarjoamaan matkailijoille vaihtelua. Talvella on tarjolla esimerkiksi hiihtovaellus majatalosta majataloon. Kesällä retken voi tehdä vaikkapa melomalla matkan kanootilla. 

Yrttien ympärille on syntymässä parhaillaan uusi tuote.

– Ensimmäinen ryhmä ulkomailta on tulossa loppukesällä, Murtonen kertoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.