Mainos

Mahtuvatko neljä suurta samaan hallitukseen? ”Paljon pitää vettä virrata”

Kukaan puoluejohtajista ei suoraan tyrmännyt neljän suuren muodostamaan hallitusta. 

MTV:n pääministeritentissä puoluejohtajilta kysyttiin mahtuvatko ne samaan hallitukseen. 

Juha Sipilän keskustaa on gallupien pohjalta veikattu vaalien voittajaksi.

– Tärkeintä, että saadaan muutos aikaiseksi. Tämä hallitus on näyttönsä antanut. Sillä ei ole väliä, kuka tulee toiseksi, kuka kolmanneksi tai neljänneksi. En sulje pois myöskään tätä kokoonpanoa.

SDP:n Antti Rinteen vastauksesta pystyi päättelemään, että hallituskumppanuus ainakin kokoomuksen näyttää hankalalta.

– Sanoisin näin, että pitää paljon vettä virrata Vantaassa, että näiden kokemusten jälkeen syntyy.

Kokoomuksen Alexander Stubbin mukaan vaalitulos ratkaisee.

– Kaikki on mahdollista. Sanon tämän sen takia, että kuka olisi uskonut, että vuonna 2011 hallituksessa oli kolme puoluetta oikealta, kolme vasemmalta. Pitää olla lämmin sydän ja kylmä pää, joka tarkoittaa sitä, että pelastetaan suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ja työllä. Jos se pitää tehdä poliittisesti vaikeassa tilanteessa, tehdään se yhdessä.

– Tarvitaan vaalituloksen pohjalta toimintakykyinen enemmistöhallitus, perussuomalaisten Timo Soini tyytyi toteamaan.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.