Mainos

Maidontuottaja: Suomen neuvottelutaktiikka on murheellista

Maidontuottaja Eerikki Viljanen Vihdistä pitää murheellisena Suomen hallituksen valitsemaan linjaa lähteä neuvottelemaan alenevista maataloustuista.

– Suomi lähtee neuvottelemaan EU:n kanssa ehdottamalla itse alenevia tukia. Todella murheellista, kun tavoite on alenevat tuet. Pelkään pahoin tavoitetta heikompaa lopputulosta, Viljanen sanoi aamun Huomenta Suomessa.

Viljanen epäilee, että EU ei tule korvaamaan 141-artiklan menetyksiä täysimääräisesti.

– Avainkysymys on, voidaanko maatalouselinkeinoa tukea vielä kansallisesti, esimerkiksi verotuksen kautta. Meihin kohdistuu jatkuvasti leikkauksia ja kustannusten korotuksia. Maatalous on kannattavuuskriisissä, uusia heikennyksiä ei kestetä, jotta suomalaista ruokaa tuotetaan.

Viljanen korosti, että maataloustuottaja haluaisi tukien sijasta työlleen oikeudenmukaisen tuottajahinnan eli isomman osan ruuan hinnasta kaupassa.

– Maataloustuethan syntyivät länsimaissa, koska ruokaa oli liian vähän. Nyt maataloutta tuetaan, jotta kaikilla olisi varaa ostaa ruokaa. Tämä on se linja eikä Suomi voi olla se, joka päättää, ettei tueta ollenkaan. Ruokien hinnat määräytyvät maailmanmarkkinoilla. Jos me täällä lopetamme, lopetamme vain oman ruuantuotantomme, ja hinta määräytyy globaalisti edelleenkin. Tuottajat toivovat, että tuottajahinnat nousevat ja sitä kautta työlle saadaan kohtuullinen korvaus.

Viljanen on on myös keskustan kansanedustajan Jari Lepän eduskunta-avustaja.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.