Mainos

Makeisvero poistuu ja hinnat laskevat – näin paljon suklaalevy ja jäätelölitra halpenevat

Kauppa ottaa ilon irti siitä, että elintarviketeollisuus sai tahtonsa läpi makeisverokiistassa. Elintarviketeollisuus teki syrjivänä pitämästään verosta kantelun EU-komissioon. Nyt vero poistuu makeisista ja jäätelöstä ja kauppa laskee hintoja.

– Makeisvero on 95 senttiä kilolta ja riippuen tuotteen painosta juuri sen verran hinta laskee, sanoo S-ryhmän vähittäiskaupan kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu.

Esimerkiksi suklaalevyn hinta laskee parikymmentä senttiä, jäätelölitran 60 senttiä.

Makeiseveron vaikutuksesta kulutukseen ei ole varmaa tietoa. Käytännössä vain yksittäiset kaupat näkevät miten myynti on muuttunut.

– Meillä koko viime vuoden makeismyynti oli vahvassa noin kuuden prosentin kasvussa eli ei voi sanoa, että makeisvero olisi jarruttanut makeisten myyntiä, toteaa Alarotu.

Vain kuusi vuotta kestänyt verotus

Makeisveroa on kerätty kuusi vuotta. Viime vuonna tuotto oli reilut 250 miljoonaa euroa. Siitä makeisten osuus oli 76 miljoonaa euroa, jäätelön 35 miljoonaa euroa ja virvoitusjuomien osuus 149 miljoonaa euroa. Makeisten ja jäätelön vero poistuu, mutta virvoitusjuomista veroa edelleen peritään.

Vero poistuu siksi, että Elintarviketeollisuus teki siitä kantelun EU-komissiolle. Perusteluna oli se, että se kohteli erilaisia tuotteita kuten keksejä ja makeisia erilailla.

– Yrityksille tämä on hallinnollisesti helpotus ja nyt kilpailu tapahtuu tasapuolisesti ja neutraalisti, sanoo Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen.

Sokerikeskustelulla vaikutuksia kulutustottumuksiin

THL:ssa olisi toivottu makeisveron säilymistä ja elätellään toiveita sokeriverosta. Kiistan ytimessä on näkemysero siitä, kuinka helppoa tai vaikeaa lisätyn sokerin verottaminen olisi. Eli näkyykö lisätyn sokerin määrä reseptissä tai lopputuotteessa.

– Kun maidon sokeripitoisuus laktoosipitoisuus on viisi prosenttia, niin jos esimerkiksi jogurtissa on kymmenen prosenttia sokeria, niin sehän on päivän selvää, että siihen on lisätty paljon sokeria, sanoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n erikoistutkija Heli Kuusipalo.  

– Lisätyn sokerin erottaminen lopputuotteesta on käytännössä lähes mahdotonta, siitä tulisi liian monimutkainen verojärjestelmä, kuittaa Juutinen.

Nyt sekä THL:ssä että ETL:ssä arvioidaan, että kiivas sokerikeskustelu vaikuttaa mutkan kautta ihmisten kulutustottumuksiin ja teollisuuden tuotekehittelyyn.

– Meille on tullut paljon vähempisokerisia jogurtteja ja muita tuotteita markkinoille kuin mitä on aikaisemmin ollut, sanoo Kuusipalo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.