Mainos

Maksulliset nettideittipalvelut kasvattaneet suosiotaan

Internetin maksulliset seuranhakupalvelut ovat kasvattaneet suosiotaan Suomessa ilmaisten palvelujen rinnalla. Mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen Turun yliopistosta sanoo, että jäsenmaksuja perustellaan yleensä paremmilla hakutoiminnoilla ja palveluilla.

Suomenkielisiä nettideittipalveluja on olemassa jo kattava valikoima. Suurimmassa osassa perusominaisuudet ovat joko ilmaisia tai ne saa käyttöönsä euron-parin hintaisella tekstiviestillä.

Tänä vuonna Suomeen on saapunut useissa maissa toimiva Victoria Milan -sivusto, joka on parisuhteessa jo eläville tarkoitettu seuranhakusivusto. Paasonen ei näe yleistä paheksuntaa herättäneessä sivustossa mitään erikoista, mutta pitää sitä aiempia tarkemmin kohdennettuna.

– Ainahan seksiseuraa on etsitty, sekä printtimediassa että netissä, Paasonen sanoo.

Suomessa deittipalvelut profiloituvat lähinnä ilmoitusten kautta: Ikä, kiinnostus ja asuinpaikkakunta määrittävät käyttäjiä. Maailmalla tarkemmin kohdennettuja deittipalveluja on enemmän. Englanninkielisellä alueella on tajolla esimerkiksi Dating disabled singles -sivusto vammaisille.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.