Mainos

Malmin sairaalan tapaus poikkeuksellinen: Potilaaseen kajonneille ei enää töitä Helsingiltä

Helsingin kaupungin päivystystoimintojen johtajalääkäri Mia Laiho kuvailee kahta erillistä irtisanomiseen johtanutta tapausta Malmin sairaalassa erittäin poikkeuksellisiksi.

Kaksi Malmin sairaalan työntekijää on irtisanottu heidän käytyään käsiksi potilaaseen. Irtisanomiset tapahtuivat puolentoista vuoden aikana.

Irtisanotuista toinen oli lähihoitaja, toinen sairaanhoitaja, ja he työskentelivät sairaalan päivystyksessä. He ovat Laihon mukaan toimineet ammatissaan vuosia.

– Kummassakaan tapauksessa kyse ei ollut vakavasta väkivallasta, mutta koska meillä on fyysisen koskemattomuuden periaate, nämä johtivat irtisanomiseen, Laiho sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa arvioitiin, että nämä henkilöt eivät voi enää toimia päivystyksessä.

– Siellä käy paljon asiakkaita, ja on paljon haastavia vuorovaikutustilanteita. Kun on näytetty toteen, että on käyty kiinni potilaaseen, emme voi jatkaa työsuhdetta sellaisten henkilöiden kanssa.

Koska irtisanomissyynä on käsiksi käyminen, henkilöt eivät Laihon mukaan käytännössä voi toimia muissakaan tehtävissä Helsingin kaupungin sairaaloissa.

Ei tehty ilmoitusta Valviraan

Irtisanomisista ei tehty ilmoitusta sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon Valviraan.

– Molempien kohdalla harkitsimme tarkoin asiaa ja tulimme siihen tulokseen, että kummassakaan tapauksessa kynnys ilmoituksen tekemiselle ei ylittynyt. Punnitsimme rikkeen luonnetta suhteessa henkilöiden kokonaistyöhistoriaan ja arvioimme, etteivät henkilöt ole vaaraksi jossain muussa työtehtävässä, Laiho sanoi.

Lääkintöneuvos Markus Henriksson Valvirasta kertoi STT:lle, että asian tarkistaminen aloitettiin tiistaina ja jatketaan keskiviikkona. Hän ei tarkentanut, mitä tarkistaminen tässä tapauksessa tarkoittaa.

– Tarvitsemme lisätietoja ennen kuin voin vastata tuohon kysymykseen, hän sanoi.

Irtisanomisista kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.