Mainos

Malttia liikenteeseen: Lumipyryn vuoksi ajokeli paikoin huono

Tapaninpäivänä etelä- ja keskiosassa maata saatiin luminen joululahja, sillä maa pysyy valkoisena ainakin loppuvuoden. Lumipeitteen vuoksi liikenteessä vaaditaan kuitenkin varovaisuutta.

– Korkeapaine vahvistuu ja sää kylmenee. Maan etelä- ja keskiosassa ajokeli on aluksi lumikuurojen vuoksi paikoin huono, joten tämä on hyvä ottaa joulun paluuliikenteessä huomioon, kertoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Huomenna ajokeli palaa jälleen normaaliksi ja etelä- ja keskiosassa maata on heikkoa pakkasta. Kun tuulet heikkenevät, pohjoisessa pakkanen kiristyy paikoin jopa yli parinkymmeneen pakkasasteeseen.

– Huomenna tuulet heikkenevät koko maassa ja sää on selkeä. Eli tosi kiva joulunpäätöspäivä luvassa.

Alkuviikosta korkeapaine jää Suomen lähettyville ja lämpötilat pysyvät pakkasen puolella koko maassa. Lapissa sää lauhtuu alkuviikon jälkeen.

Uutta lumisadetta ei ole tiedossa ja ennuste näyttää koko Suomessa talviselta.

– Lumi pysyy maassa etelässä ainakin loppuvuoden, Mäntykannas sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.