Mainos

Maneesin katto sortui Vetelissä

Katto on tullut alas eilen yhdentoista aikaan illalla, ja hätäkeskukseen sai siitä tiedon tänään puolen päivän jälkeen.

Maneesin katto on sortunut Vetelissä Keski-Pohjanmaalla. Turma sattui myöhään eilen, jolloin rakennuksessa ei ollut ihmisiä tai hevosia.

Suuren rakennuksen maneesiosa on painunut kasaan kokonaan eli reilun 1000 neliömetrin alueelta. Sortumisen syyksi epäillään katolle kertynyttä lunta.

- Katto on tullut alas eilen kello 23:n aikaan, ja hätäkeskukseen sai siitä tiedon tänään puolen päivän jälkeen. Kun rakennustarkastaja on käynyt paikalla, katsomme, ryhdymmekö purkutöihin samoin tein, palopäällikkö Heikki Hietalahti Keski-Pohjanmaan aluepelastuslaitokselta kertoo.

Pahasti vaurioitunut maneesi sijaitsee Sillanpään kylässä Vetelissä. Maneesi kuuluu ratsutilalle, jolla on noin 20 hevosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.