Mainos

Mannerheim-ristin ritari Onni Määttänen haudan lepoon

Mannerheim-ristin ritari ylivääpeli Onni Määttänen saatettiin sotilaallisin kunnianosoituksin haudan lepoon maanantaina Ilomantsissa Pohjois-Karjalassa.

Määttänen siunattiin Ilomantsin kirkossa ja haudattiin Pötönkankaan hautausmaalle. Hän kuoli 13. kesäkuuta 102-vuotiaana joensuulaisessa sairaalassa.

Määttänen oli Mannerheim-ristin ritari numero 119. Ritariksi hänet nimitettiin elokuussa 1943.

Talvisodassa Määttänen palveli lähellä kotiseutuaan Ilomantsin suunnalla ja haavoittui Oinassalmella. Jatkosodassa hän toimi kaukopartiomiehenä.

Sotien jälkeen Onni Määttänen oli pitkään synnyinkuntansa Ilomantsin valtuuston jäsen ja toimi muun muassa Maataloustuottajain keskusliiton johtokunnassa. Hänelle oli myönnetty talousneuvoksen arvonimi.

Mannerheim-ristin ritareita on elossa enää kaksi. Heitä oli kaikkiaan 191.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.