Mainos

Manniselle ja Jäätteenmäelle syytteet Irak-jutussa

Valtakunnansyyttäjä on päättänyt nostaa syytteet Anneli Jäätteenmäkeä ja Martti Mannista vastaan.

Kyseessä on ulkoministeriön salaisten Irak-papereiden vuotaminen kevään eduskuntavaalien alla.

Presidentin entistä neuvonantajaa Martti Mannista vastaan nostetaan syyte virkasalaisuuden rikkomisesta.

Kansanedustaja Anneli Jäätteenmäkeä (kesk.) vastaan nostetaan syytteet yllytyksestä tai avunannosta virkasalaisuuden rikkomiseen.

Jäätteenmäki: "Olen hyvin pettynyt"

Jäätteenmäki osallistui vielä aamulla eduskunnan istuntoon mutta poistui kesken budjettiäänestysten. Ratkaisun julkistamisen jälkeen Jäätteenmäki toimitti tiedotusvälineille lyhyen tiedotteen.

-Omasta mielestäni olen esitutkinnassa selvittänyt sen, että en ole syyllistynyt rangaistavaan menettelyyn. Olen luonnollisesti hyvin pettynyt. Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että asia käsitellään julkisessa oikeudenkäynnissä, Jäätteenmäki totesi.

Jäätteenmäki viestitti, ettei halua kommentoida asiaa enempää ja antoi asianajajansa puhelinnumeron.

Valtionsyyttäjä niukkasanainen

Haastehakemus jutussa on lähetetty Helsingin käräjäoikeuteen, jossa asia tulee esille. Jutun asiakirja-aineisto ei tule julkiseksi ainakaan vielä. Julkisuuskysymykset ratkaisee aikanaan käräjäoikeus.

Valtakunnansyyttäjänvirasto pysytteli niukkasanaisena syytteistä.
-Emme voi ruveta käymään eteiskäräjiä, valtionsyyttäjä Jorma Äijälä sanoi toimittajajoukolle valtakunnansyyttäjänviraston käytävässä heti syytepäätöksen julkistamisen jälkeen. Syytepäätöksen tehnyt valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ei ilmestynyt kameroiden eteen.

Syyte koskee Mannisen ja Jäätteenmäen keskinäisiä tapahtumia. Epäillystä tietojen vuotamisesta iltapäivälehdille kumpaakaan ei syytetä.

Syyteharkinta vei aiottua pitempään, koska valtakunnansyyttäjän virasto joutui vaihtamaan asian esittelijän oikeuskanslerille tehdyn kantelun takia. Syytteet tulevat oikeuden käsittelyyn helmi-maaliskuussa.

Arvela: Oikeuden otettava kantaa oppositiojohtajan asemaan

Anneli Jäätteenmäen asianajaja Aarno Arvela katsoo, että Irak-vuotojutun oikeudenkäynnissä on otettava kantaa oppositiojohtajan asemaan tietojen saamisessa. Sekä Arvela että Martti Mannisen asianajaja Matti Wuori lähtevät oikeudessa siitä, etteivät Jäätteenmäen Manniselta saamat tiedot olleet salaisia.

Wuori on ilmoittanut myös suoraan kannakseen, että Jäätteenmäellä olisi ollut oikeus saada tiedot, vaikka ne olisivat olleetkin salaisia. Wuoren mukaan Mannista ja Anneli Jäätteenmäkeä odottaa korkeintaan sakkorangaistus.

Ulkomailta tavoitetun Wuoren mukaan uutta on se, että Jäätteenmäkeä syytetään toissijaisesti avunannosta virkasalaisuuden rikkomiseen. Avunanto olisi lievempi rikos kuin yllytys, josta Jäätteenmäkeä syytetään ensisijaisesti.

Wuori pitää huomattavana sitä, ettei kumpaakaan syytetä tietojen vuotamisesta iltapäivälehdille. Asianajaja pitää iltapäivälehtivuotoa jopa Jäätteenmäen ja Mannisen välistä vuotoa merkittävämpänä.

-Iltapäivälehtivuoto oli hyvin tärkeä siksi, että siinä meni ulos alkuperäisiä asiakirjoja toisin kuin tässä Anneli Jäätteenmäki -vuodossa. Jos sitä (iltapäivälehtivuotoa) ei olisi ollut, ei tästä koko asiasta olisi varmasti tullut niin isoa kalabaliikkia, Wuori pohtii.

Keskusta pettyi, Halonen ja Vanhanen eivät kommentoi

Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia pitää yllätyksenä ja pettymyksenä sitä, että Irak-asiakirjajupakasta löytyi aineksia syytteen nostamiseen entistä keskustan puheenjohtajaa ja pääministeriä vastaan. Lankian mielestä mitään pitkälle meneviä arvioita Jäätteenmäen poliittisen uran jatkumisesta ei ole mahdollista tehdä.

Jäätteenmäki jatkaa joka tapauksessa työtään Helsingistä valittuna kansanedustajana. Yleinen arvio on, ettei hän voi asettua eurovaaliehdokkaaksi asian käsittelyn ollessa kesken. Lankian mukaan asiasta ei ole kuitenkaan keskusteltu Jäätteenmäen kanssa.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli uskoo, ettei Anneli Jäätteenmäen joutumisella syytteeseen ole mitään vaikutusta keskustan eikä sen eduskuntaryhmän toimintaan, ei myöskään hallitusyhteistyöhön.

Entisen pääministerin ja puoluejohtajan häviäminen tiedotusvälineiden ulottumattomiin herätti hämmästelyä eduskunnassa. Kalli vastasi ihmettelyihin, että "se on Anneli Jäätteenmäen henkilökohtainen tapa toimia".

Presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) eivät halua millään lailla kommentoida valtakunnansyyttäjän ratkaisua. Kumpikin korosti, että kyse on nyt täysin tuomioistuimen asiasta. Vanhasen mielestä on kuitenkin hyvä, että tämän pitkään esillä olleen asian käsittely etenee.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 19.12.2003).

Keskusta yllättyi ja pettyi Jäätteenmäen syytteestä. (Kymmenen uutiset 19.12.2003)

(Kymmenen uutiset 19.12.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.