Mainos

Mansikan satokausi jatkuu yhä

Keski-Euroopasta saapuneet pakastetaimet pelastavat sateen pilaaman mansikkakesän.

Mansikan satokausi jatkuu nykyisin aina syyskuulle saakka. Tälläkin hetkellä mansikkaa poimitaan viljelmiltä, jotka istutettiin kesäkuussa niin sanotuilla pakastetaimilla.

Joroislainen Osmo Lappi istutti ensimmäiset pakastetaimet pelloilleen tänä kesänä kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

- Mansikoita voidaan ryhtyä keräämään, kun istutuksesta on kulunut noin 50 vuorokautta, Lappi kertoo.

Taimet säilötään Keski-Euroopassa kylmävarastoihin noin yhden asteen pakkaseen hetkellä, jolloin niiden tyveen on ehtinyt kehittyä kukkasilmut.

Näillä taimilla satokautta pystytään meillä säätämään jopa syyskuulle laittamalla taimet kasvuun hieman ennen juhannusta.

Tämä kesä on ollut erinomainen satotaimille, kun on ollut sopivasti pilvistä. Mansikan tämän kesän kokonaissadosta syyssadon osuus on reilu kymmenes eli yli miljoona kiloa.

Osmo Lapin mukaan pääsadosta menetettiin noin 30 prosenttia sateiden ja homeen takia. Pakastetaimista saatu mansikkasato tukee pääsatoa.

Hedelmä- ja marjanviljelijäin liiton mukaan jo puolet vuosittain uusittavasta noin 1000 hehtaarin mansikka-alasta istutetaan pakastetaimin.

- Kyllä se minun mielestä yleistyy, nyt tällä pystytään ainakin puolella jatkamaan sitä mansikkakautta. Ihmiset haluavat syödä tuoretta mansikkaa, Lappi toteaa.

Syysmansikan tuottajahinta kieppuu kolmen euron paikkeilla litra. Toreilla mansikasta pyydetään nyt 4-5 euroa litra.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.