Mainos

Mansikkahuijaukset harvinaisia Suomen toreilla

Ulkomaisten mansikoiden myyminen kotimaisina Suomen toreilla on harvinaista. Elintarviketarkastajien alkukesällä tekemien tarkastusten perusteella torimyyjät ainakin pääkaupunkiseudulla näyttävät ilmoittavan mansikoiden alkuperämaan rehellisesti.

Tarkastuksia on tehty nyt noin kolmeenkymmeneen torikojuun sekä tukkuihin. Tarkastajat ovat puuttuneet vain parin kojun toimintaan.

Hakaniemen torilla Helsingissä tiistaina tehdyssä tarkastusiskussa yhdestä kojusta löytyi hieman huomautettavaa.

Jos tarkastajat eivät saa marjojen alkuperämaata selville, ne voidaan asettaa myyntikieltoon. Jos alkuperämaa on selvästi kerrottu vääräksi, voivat viranomaiset ilmoittaa asiasta poliisille.

Helsingin kaupungin elintarviketarkastajan mukaan markettien edustoilla toimivat torikojut myyvät mansikoita ja muita tuotteita usein ilman lupaa.

Kojut saattavat välttyä tarkistuksilta, sillä niiden toiminnasta ei ole tehty ympäristökeskukselle vaadittavaa ilmoitusta.

Tänä kesänä tarkastajat tutkivat Suomen toreilla myös uusien perunoiden ja kantarellien alkuperää.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.