Mainos

Mansikkasadosta odotetaan tavallisen kokoista

Avomaalla kasvavan mansikan pääsatokausi alkaa Etelä-Suomessa reilun kahden viikon kuluttua, arvioi ProAgria Keskusten Liitto.

Keski- ja Itä-Suomessa satokauden arvellaan alkavan vasta heinäkuun puolenvälin jälkeen.   

Kesäkuun kylmä sää on viivästyttänyt mansikan satokauden alkamista. Viileä sää kuitenkin pitkittää kukintaa, joten satokausi venyy pitkäksi. Mansikkasadosta odotetaan siis tavallisen kokoista.  
Kasvihuoneissa ja tunneleissa kasvatettavien mansikoiden satokausi alkoi kesäkuun alkupuolella.  

Suurimmassa osassa maata paitsi mansikoiden myös viljelykasvien ja varhaisvihannesten kasvukausi on 10-14 vuorokautta jäljessä normaalista. Esimerkiksi varhaisperunan sato on jäämässä tavallista pienemmäksi ja heikkolaatuisemmaksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.