Mainos

Mansikkasato aikaisessa

Mansikka kypsyy tänä vuonna hyvää vauhtia. Hedelmän- ja marjanviljelijäinliitosta arvioidaan, että mansikkakausi alkaa runsaan viikon normaalia satokautta aikaisemmin.

Mansikka

Ensimmäiset harson alla kasvaneet mansikat saadaan markkinoille jo lähipäivinä. Juhannusviikolla mansikkaa syödään jo koko Etelä-Suomessa, jos kylmiä sääjaksoja ei tule. Kesä-heinäkuun vaihteessa satokausi käynnistyy liiton arvion mukaan koko Suomessa. Huippu sijoittunee heinäkuun ensimmäiselle ja toiselle viikolle.
Alueellisia eroja mansikan kypsymisessä kuitenkin on. Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa kypsymistä joudutaan odottelemaan hiukan kärsivällisemmin kuin muualla maassa.

Mansikkakasvustot talvehtivat hyvin ja kasvuolot ovat olleet suotuisat. Raakileet ovat saaneet juuri sopivasti vettä, joten marjat ovat kasvamassa suuriksi ja mehukkaiksi. Mansikan kokonaissadoksi odotetaan noin 15-17 miljoonaa kiloa, mikä on hieman keskitasoa parempi.

Merkintä mansikan alkuperämaasta pitää EU:n määräysten mukaisesti olla selvästi esillä jokaisella myyntipaikalla. Hedelmän- ja marjanviljelijäinliiton mukaan määräystä rikotaan edelleen viranomaisten ponnisteluista huolimatta. -Jokaisella kuluttajalla on oikeus tietää, missä maassa hänen ostamansa marja on viljelty, liitosta muistutetaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.