Mainos

Mäntsälän maastosta löytynyt vainaja onkin mies

Mäntsälän maastosta viime sunnuntaina löydetty vainaja onkin mies, Orimattilan poliisi tarkentaa. Kaukalammilta löytynyttä vainajaa luultiin aiemmin naiseksi.

Poliisin mukaan yli 23-vuotias, noin 175 senttimetriä pitkä vainaja on ollut maastossa ainakin kuukauden. Siniset Diesel-farkut ovat pienikokoiset. Vainajalla oli kaulassa kolme ketjua: kookas risti, saapas ja soikion muotoinen koru. Hänellä oli tumma, kapeaolkaiminen toppi ja oranssi pitkähihainen paita. Lisäksi hänellä oli tumma kassi, jossa ei kuitenkaan ollut esimerkiksi henkilötodistusta.

Poliisi tutkii, onko ketään tuntomerkkejä vastaavaa ilmoitettu kadonneeksi. Tuntomerkkeihin sopivista kateissa olevista henkilöistä pyydetään ilmoittamaan Orimattilan poliisille.

Poliisin mukaan tapaukseen ei liity rikosta. Siitä, miten mies on päätynyt maastoon, ei poliisilla ole tietoa.

Alue on korpimaastoa, jossa on pieni Vähä-Tuhti-niminen lampi. Mäntsälän keskustaan on useampia kilometrejä, mutta Lahden moottoritie on lähellä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.