Mainos

Marimekon Ihamuotila: Kateus estää kansainvälistymisen

Marimekko on saanut lievennettyä huhti-kesäkuussa tappiotaan. Yhtiö teki huhti-kesäkuussa tappiota 335 000 euroa, kun tappio vuosi sitten vastaavaan aikaan oli lähes 800 000 euroa. Yhtiön liikevaihto kasvoi yli 17 prosenttia 19 miljoonaan euroon.Vaikka suunta on oikea, epäkohtia löytyy koko alaa kohtaan.

– Me ollaan Suomessa tolkuttoman huonoja tekemään yhteistyötä. Suomessa tällä teollisuudenalalla on paljon kateellisuutta ja nurkkakuntaisuutta. Hyvä esimerkki on se, että kun Marimekko sai aikaan Shanghain modernin taiteen museossa suomalaisen muotoilun näyttelyn, niin halusimme sinne mukaan myös muita alan vaikuttajia. Suurin osa kilpailijoistamme sanoi, että me ei nyt tulla mukaan. He eivät halunneet olla Marimekon vieressä, ja minun mielestäni se on täysin vääränlaista ajattelua, Mika Ihamuotila sanoo.

Ihamuotilan mukaan esimerkiksi Ruotsissa tilanne on täysin erilainen. Siellä kansainvälisiin tapahtumiin kilpailijat lähtevät yhdessä.

– Jos esimerkiksi Artek ja Iittala sekä suomalainen muotoiluteollisuus menestyvät, niin Marimekko hyötyy tilanteesta. Nyt nurkkakuntaisuus pois ja maailmalle rohkeasti. Kyllä meillä olisi paljon opittavaa monien muiden maiden ja toimialojen yhteistyöstä. Tosin oman brändin kehittämistä ei silloinkaan kannata unohtaa, Ihamuotila jatkaa.

Marimekko avasi neljä kuukautta sitten myymälän Hong Kongissa, ja parasta aikaa he etsivät myymälätiloja Pekingistä ja Shanghaista.

– Kiinasta tulee viiden vuoden sisään maailman suurin kuluttajamarkkina. Kiinalainen kuluttaja on suuressa muutoksessa ja siellä etsitään nyt aitoutta ja ajattomuutta.Uskon, että Marimekon on hyvä olla tuolla vahvasti esillä, Ihamuotila sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.