Mainos

Marjatan ja Karin rakkaus syttyi kodittomien asuntolassa – ravintolan hävikkiruoka ylellisyyttä

Marjatta ja Kari Syrjälän yhteinen taival sai alkunsa asunnottomien Hietaniemen palvelukeskuksessa. Naimisiin mentyään pariskunta sai asunnon Helsingin Vieraskodista.

Onnellinen pariskunta hoitaa Albertinkadun sisäpihalla Vieraskodin kasveja.

– On tämä meille koti. Pääsimme muuttamaan tänne viime syyskuussa sen jälkeen, kun menimme naimisiin. Tapasimme Hietaniemen asuntolassa, jossa menimme ensin kihloihin ja viime juhannuksena meidät vihittiin, iloitsee Kari.

– Emme menneet sen takia naimisiin, että saisimme täältä asunnon vaan siksi, että välitämme toisistamme, toteaa Syrjälän pariskunta yhdestä suusta.

Puutarha sisäpihalla

Kari Syrjälän mukaan viihtymistä edesauttaa se, kun hänellä on tekemistä. Hän laittoi ensin asunnon kuntoon. Kevät toi mukanaan Vieraskodin sisäpihalla olevan puutarhan laittamista. Pihalla kasvaa nyt salaattia, retiisiä ja tomaatteja.

– Viihdyn, kun minulla on tekemistä, toteaa Kari.

– Minun roolini on pitää koti siistinä ja jätän miesten työt Karille, naurahtaa hymyilevä Marjatta.

Syrjälät ovat vaitonaisia menneisyytensä suhteen.

Kari Syrjälä paljastaa, että hänellä on ollut joskus aikoinaan koti Terttilässä, kun hän oli Helsingin kaupungilla erilaisissa töissä. Marjatta Syrjälä sanoo asuneensa aikoinaan vuokra-asunnossa.

Hävikkiruoka auttaa

Syrjälän pariskunta on jo päässyt maistamaan hävikkiruokaa, jota Brother Christmasin aloitteesta tuodaan Vieraskotiin.

– Olemme vieneet ruuan alhaalta keittiöstä omaan asuntoon ja mässänneet siellä – kerrankin. Nyt ei ole tarvinnut itse tehdä lounasta. On ollut ylellistä saada valmista ruokaa, sanoo Marjatta.

– The Cockista tuotu ruoka on ollut todella herkullista ja maukasta, toteaa Kari.

Syrjälän pariskunta kiittelee hyväntekijäänsä Brother Christmasia ruuasta.

– Tälläisiä hyväntekijöitä tarvitaan Suomeen lisää, kannustavat Syrjälät.

Päiväkeskusohjaaja Soile Hirvosen mukaan Cockista saatu ruoka on ollut hyvää ja tulee tarpeeseen.

– Kaikki söivät sitä hyvällä ruokahalulla, mutta osalle kasvis-ja aasialaismakumaailmassa oli totuttelemista. Nyt asukkaat odottavat jo ensi maanantaita, kun lounasjakelussa on ollut taukoa pilotin jälkeen. The Cockin ruoka on erittäin ravintorikasta, kehuu Hirvonen.

Osa elää täällä loppuelämänsä

Asumisohjaaja Mia Risbergin mukaan osa asukkaista ei syö muuta kuin aamupalan ja osa joutuu hakemaan ruokaa Hurstin leipäjonosta.

– Useimmat asukkaat elävät täällä pelkällä aamupalalla. Me tarjoilemme leipää, kahvia, puuroa ja nyt olemme saaneet lahjoituksena Kanniston leipomosta pullaa. Meille on käynyt ainakin kerran kampaajakin, joka on leikannut asiakkaiden hiuksia hyvää hyvyyttään ilmaiseksi.

– Meillä on täällä asukkaita 30-80-vuoteen, joilla suurin osa on päihdeongelmaisia. He eivät selviä ilman tukea ja apua omassa asunnossa. Tällä hetkellä asukkaita on kaikkiaan 80. Täällä on vierailuajat, koska useimpien ystävät ovat myös asunnottomia, etteivät he jäisi tänne asumaan. Täällä on yleensä rauhallista.

Risbergin mukaan tulijoita olisi enemmän kuin voidaan ottaa.

– Meillä on asukkaita, jotka ovat täällä elämänsä loppuun saakka, päättää Risberg.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.